JoSePa järjesti 40-vuotisjuhlakisat lauantaina. Päivällä PAHA3, PAVI1-3 ja PAEK1-3, yöllä PAJÄ3. Päivän pyörin tottiksen henkilöryhmässä Pärnävaaran kattilassa ja illalla olin lupautunut jäljentekijäksi Selkielle - tai paremminkin Sipriin. Tottisten jälkeen ehdin käydä kotona ja uittamassa koirat. Illalla ne pääsivätkin mukaan, ja kävimme ensin porukalla kisatunnelmaa haistelemassa Pärnävaaralla. Viia kuuli ekaa kertaa elämässään 6 mm aseen laukaukset, eikä ollut millänsäkään. Sen sijaan se innostui aina, kun kapula lensi ja joku koira hyppäsi esteen yli. Viiaan ihastui myös kaksi nuorta miestä: bordercollie Saku ja suomenlapinkoira Poju. Viia oli kovin otettu kun pojat jopa äityivät tappelemaan keskenään.

Unelma oli ihan täpinöissään kun pääsi tutulle kisa- ja treenikentälle ja paikalla oli jopa yleisöä. Kaikkihan olivat tietysti tulleet sinne vain Unelmaa moikkailemaan ja rapsuttelemaan. Pamikin tapaili vanhoja tuttuja innokkaasti, mutta tottista katsoessaan se huokaili äänekkäästi: "ei ole taso kohentunut sitten meikäläisen vuosien..."

Kakkukahveilta suuntasimme siis Sipriin. Koska maastoon lähti vain seitsemän kilpailijaa, sain tehtäväkseni vain yhden jäljen. Tutkailin hieman karttaa, otin kepit taskuun vanhenemaan ja lähdin ensin tekemään Viialle pienen lihapullajäljen. Tytteli jäljesti kovin keskittyneesti ja tarkasti, vaikka namuja oli nyt melko harvassa. Sitten kävin tekemässä vielä hauskan, kulmikkaan kuuden kepin jäljen Pamille. Se jälki sai jäädä vanhenemaan, kun oli aika siirtyä kisajäljen tekoon. 

Kyllä kisajälkien tekeminen on yhtä juhlaa, kun on Tammen Ilkan tekemä kartta kädessä! Oli mahtavaa tehdä hieno jälki hienoon maastoon hienossa kesäyössä. Olisinpa myös itse saanut olla sitä ajamassa! Toivottavasti siltä jäljeltä tuli hyvä tulos! Kuuma siinä kyllä tuli jälkeä polkiessa; vielä yhdentoista jälkeen auton mittari näytti +23 astetta, ja oli todella hiostavaa.

Sitten tapaamispaikalle ja vähän evästä nassuun. Ja lopulta oli Pamin vuoro päästä jäljelle. Pami ajoi jäljen normaaliin haahuilevaan tapaansa, mutta nosti taas kaikki kepit. On se ihme tyyppi. Ja oli niin hurjan onnellinen. Sitten meidän tytöt saivat syödä illallista hienosti ulkona.

Saatiin kilpailijat jäljilleen ja lähdimme ajelemaan kotia kohti kesäisessä aamuyössä.

Aamulla yritin nukkua pitkään, mutta ei tietenkään nukuttanut, kun kerrankin olisi ollut tilaisuus. Unskin vuoro oli päästä jäljelle, ja tietysti myös Viian, koska se tarvitsee enemmän harjoitusta. Tein Viialle peltojäljen, pitemmän kuin koskaan, ehkä n. 150 m. Kuivia namuja oli n. 6-7 m välein. Unskille tein hauskan peltojäljen, jossa oli kuusi keppiä ja kuusi kulmaa, joista kaksi terävää. Jätin jäljet vanhenemaan ja lähdimme Jorman kanssa katselemaan sopivia MH-luonnekuvauspaikkoja. Kiersin koirien kanssa lenkin Lykynlammen ympäri - hieno paikka, upeat maastot, suosittelen! Rantaheinikossa piti vähältä, ettei kyy tikannut Pamia kuonoon.

Tsekkasimme myös Käsämän metsästysmajan ja Pärnävaaran ympäristöä. Kaikkiin paikkoihin olisi saanut kuvausradan hyvin rakennettua, mutta oheispalveluiden ja ehkä helpoimman saatavuuden vuoksi päätimme kysyä Pärnävaaraa.

Siinä Jorman kanssa kotiseuturetkeillessä hurahti kolme tuntia - eipä ollut ainakaan liian tuoreita jälkiä tällä kertaa! Viia ajoi pitkän jälkensä hienosti ja tarkasti - jonkinlainen väsymys tai ainakin pieni keskittymisen herpaantuminen tapahtui puolivälissä, mutta sitten Viia jatkoi taas hienosti loppuun saakka. Lopussa odotti namipussi ja lussupallo - jipii! Unski oli niiiiiiin tärkeänä, kun pääsi hommiin. Sillekin vanhahko peltojälki pitkästä aikaa oli tarpeeksi haastava tehtävä. Hienosti nousivat kaikki kepit ja lopussa odotti patukkapalkka.

Taikanenä on entisellään. :)