Kävin tuossa aamusella pyöräilmässä, koirat irti, kuten yleensä. Erään talon takametsässä on ikivanha kolmikerroksinen piikkilanka-aita, jota aina kauhulla katselen ja mietin, pitäiskö kysyä isännältä saisko sen purkaa. Sillä kohtaa otan aina koirat hallintaan ettei vaan sattuisi mitään ikävää. Mutta tänään tultiin eri suunnasta ja Pami lähti jonkun hajun perään tekemään metsään pikku lenkin. Ajelin huolettomana pyörällä eteen päin ja seurasin samalla Pamin menoa metsässä. Kas, tietysti se lähti juoksemaan täysillä mua kohti juuri piikkilanka-aidan kohdalta. Jäykistyin kauhusta, matkaa oli sen verran vähän, että en olisi saanut Pamia enää pysähtymään käskyllä. Se tuli suoraan kohti aitaa ja toivoin vain mielessäni, että se näkisi aidan. Mutta ei! Päin piikkilankaa - huudahdin kauhusta. Pami meni mukkelis makkelis ja ehdin toivoa, ettei ainakaan silmät olisi menneet. Mutta Pami nousi ylös, ravisteli ja tuli häntä heiluen luokseni. Olin itse ihan kauhusta jäykkänä edelleen, silittelin ja tutkin koiraa - enkä löytänyt mitään vammoja! Tarkastelin sitä vielä hetken, että alkaako valkeassa rinnassa näkyä veripisaroita, mutta ei! Ajeltiin sitten kotiin ja vielä suihkussa tutkin Pami läpikotaisin. Luojan kiitos, ettei käynyt mitenkään! Mutta kyllä säikäytti.