Viikonlopun jälkeen kolme vapaapäivää, ah! Maanantaina tehtiin ihana, rauhallinen kymmenen kilometrin kävelylenkki suojasäässä. Aurinko paistoi välillä ja oli tyyntä ja kaunista. Onnittelimme myös Kuura-"serkkua" 2-vuotispäivän johdosta (veljeni Matin paimensukuinen lapinkoira Pilvipolun Cugu-Cugu).

Pamin rokotuspäivä oli tänään. Eläinlääkärimme kertoi, että markkinoille on tulossa uusi parvorokote, joka on voimassa kaksi vuotta, mutta kennelyskärokote on edelleen voimassa vain vuoden, joten piikillä käynti vuosittain jatkuu.

Tänään tehtiin molempien kanssa esineruutua. Tein 5 m leveän (= kapean) kaistaleen, syvyys 70 m, koirat mukana tallaamassa. Sitten Pami autoon ja Unski maahan odottamaan, kun vein 3 esinettä. Enpä muista, milloin Unski olisi tuonut esineet sellaisella vauhdilla ja perille saakka! Palkkasin pallolla jokaisen esineen jälkeen, viimeisen jälkeen oikein kunnon pallopeli. Sitten Unski autoon ja Pami odottamaan, kun vein esineet taas samoihin paikkoihin. Yksi esineistä, lypsykumi, oli Pamille uusi, mutta sen se toi ensimmäisenä. Pureskeli ja viskeli sitä tullessaan. En sanonut mitään, mutta en myöskään palkannut, vaan lähetin heti seuraavaa esinettä hakemaan. Se tulikin hienosti ja pääsin palkkaamaan pallolla. Sitten vielä kolmannen haku ja kunnon pallopeli. Täytyy alkaa tehdä Pamin kanssa ihan vaan esineen luovutuksia, kun tuota virtaa on niin valtavasti, niin homma menee helposti juoksenteluksi ja sähläilyksi. Lopuksi tehtiin vielä kunnon lenkki ja kotona annoin koirille isot rustoluut pihalle pureskeltaviksi. Pakkanen on kiristymään päin; jospa saataisiin vähän lisää lunta, niin päästäisiin hiihtelemään.