Sunnuntaina mentiin Unskin kanssa PAJÄ3 -kokeeseen Lieksaan. Kyseessä Unskille syksyn viimeinen kisa, mutta taisi tulla  viimeinen muussakin mielessä.
Tottisparina ollut uroskoira hyökkäsi Unskin kimppuun ilmoittautumistilanteessa.
(Siis viikko sitten Pieksämäellä myös pari hyökkäsi Unskin kimppuun samassa tilanteessa).

Joka tuntee Unelman, tietää että se on avoin, ystävällinen ja sosiaalinen kaikille, ei irvistele, tuijottele eikä provosoi, eikä sitä edes kiinnosta muut koirat työtilanteissa sen vertaa, että se edes vilkuilisi muita. Unski ei ole koskaan tapellut kenenkän kanssa. Jos joku ei pidä siitä, se lähtee pois. Näissäkin molemmissa tilanteissa se vain väisti, mutta koirat vain tulivat päälle edelleen.

Eilen tein sitten sellaisen ratkaisun, että halusin vain nostaa koiran mielialaa, tuloksella ei ollut enää merkitystä. Vaikka tuomari ehdotti rauhoittumistaukoa, päätin että haluamme uuden parin heti, teemme tottiksen iloisesti, näytän koiralle, että kaikki on hyvin. Koirani tuntien näin oli mielestäni parempi, kuin mennä pois ja tulla uudelleen samaan tilanteeseen.

Tottis meni miten meni, hermostuneesti, paria vilkuillen. Tulos 77 p. ei riittänyt maastoon, johon oli karsinta 10 koirakolle ja tottiksen pisterajaksi tuli 80.

Paikalla oli paljon yleisöä ja tuttuja kilpailijoita, ja kaikki sanoivat, että on se Ulpukka vaan ihme koira, kun kokoaa itsensä tuollaiseenkin suoritukseen moisen tapauksen jälkeen.

Olimme molemmat kuitenkin helpottuneita, kun pääsimme purkamaan tilannetta tekemisen kautta ja sain palkattua koiran kunnolla "hyvän" suorituksen jälkeen.
Mutta en tiedä, uskallanko viedä enää Unskia tilanteeseen, jossa voi käydä samoin. En epäile, etteikö Unski siitä selviäisi, mutta oma varuillaan oloni voi tarttua koiraan. Sitäpaitsi en millään haluaisi, että siitä vanhoilla päivillään tulisi arka tai rähiskö muita koiria kohtaan.

Sydän karrella.