Tallasin aivan vieraaseen metsään kapean ja syvän ruudun, n. 20 X 60 m. Unohdin esinerepun kotiin, joten oli improvisoitava. Vein ruutuun 4 autosta löytynyttä esinettä: kaksi hanskaa, tennispallon ja kännykkäpussin. Neljä siksi, että ajattelin tehdä Unskille juonen. Sillä on ollut nimittäin tapana pudottaa ensimmäinen esine mun jalkoihin, ja nyt olin varautunut siihen, että jos se pudottaa, laitan sen takaisin autoon ja etsitän Pamilla kolme esinettä niin, että Unski joutuu katsomaan, ja otan sitten vasta Unskin uudelleen hommiin.

Kävi kuitenkin niin, että Ulpukka toi kiitolaukkaa kaikki esineet kauniisti mulle käteen etsittyään halukkaasti häntä heiluen. Ihan täydellinen suoritus siis!

Sen sijaan Pamilla oli vähän liikaa virtaa: kaksi esinettä tuli melko nopeasti, mutta sitten tytteli alkoi etsiä yhä kauempaa ja kauempaa ja jouduin kutsumaan sitä lähemmäksi eikä se oikein ymmärtänyt mitä tarkoitin. Lähdin sitten Pamin kanssa kävelemään ruutuun hitaasti muka itsekin etsiskellen ja pyysin sitä olemaan oikein tarkkana. Ja saihan se hajun vielä pallostakin ja toi sen ihan innoissaan. Kivaa oli kaikilla ja päätteeksi ruokin koirat metsässä.