Tosin jäljestämään pääsi vain Pami vauvamassunsa kanssa. Unskin vuoro tulee myöhemmin. Kaupunkireissulla kävin tallaamassa Pamille n. 320 pitkän (siis lyhyen) jäljen, mutta 6 keppiä sain siihen silti mahtumaan. Jana n. 40 m, 3 suoraa kulmaa ja pari loivempaa, 2 ojan ylitystä ja 1 tien ylitys. Metsä oli sellaista tavallista, raivostuttavaa suomalaista sekametsää, jossa oli varsin peitteinen ja epätasainen mättäikköpohja, paljon risuja ja varpuja. Ja osittain oli vielä luntakin maassa. Jälki ehti vanheta tunnin ja 45 min.

Pami oli niin innoissaan, että ihan tärisi, kun laitoin se maahan odottamaan, että sain selviteltyä liinan ja kaivettua palkat autosta taskuun. Se alkoi heti aktiivisesti etsiä jälkeä maasta, kun lähestyimme janan alkupäätä. Sitten kun jälki löytyi, olikin liikaa intoa, ja alkoi mahdoton pyöriminen ja takajäljen nosto, taas pyörimistä ja lopulta kuitenkin rauhallinen jäljen nosto ja siitä se lähti etenemään hyvällä intensiteetillä. Osasi siis itse rauhoittaa itsensä tarkkaan työskentelyyn. Kaksi kertaa pitkällä suoralla piti tehdä joku tarkastuslenkki - olisiko ollut harhajälki. Muutoin työskentely oli tarkkaa ja iloista ja kaikki kepit nousivat helposti. Rauhoitin kepille aina maahan ja palkkasin kaikessa rauhassa lihapullilla. Jäljen loputtua piti tietysti vielä kaivaa wubba taskusta loppupalkaksi, mutta enää ei riehuta ja viskellä sitä, vaan taisteltiin ihan maltillisesti ja pienellä alueella.

Kävimme vielä lenkillä, ja nyt on tytteli ihan poikki, köllöttelee tuossa vatsansa vieressä. Oli kiva saada edes yksi jälkikokemus mieleen, ennen kuin mammaloma alkaa.