Totta se on: Unelma ui. Itse asiassa jo toista kertaa tänä kesänä.

Viikko sitten vepetreeneissä oli jo tarpeeksi lämmin keli ja tarpeeksi lämmin vesi, että meidän blondikuningatar suvaitsi kylpeytyä. Ja toisen kerran tänään. Unelman uimissessio vain edellyttää sitä, että Pami, tai mikään muukaan riehuva ja roiskutteleva koiraeläin ei ole samaan aikaan pilaamassa Hänen Ihanuutensa nautiskelua.

Pamin kanssa ollaan vepeilty nyt pari kertaa, kun vesi on lämmintä ja tisut ovat jo kutistuneet. Vienti on alkanut sujua tosi mallikkaasti, palkkaa ei tarvitse enää näyttää etukäteen ja Pami lähtee viemään esinettä kuin esinettä yhdellä käskyllä ja inokkaasti. Myös "kahden veneen hinausta" on treenattu, jopa ihan uudella tavalla siten, että Pami istuu yksin veneessä ja minä olen rannalla, josta huudan käskyt. Alkuun päästiin siten, että Jonna vei Pamin souteluretkelle. Kun se sujui hyvin, tehtiin ihan pokkana koko liike siten, että minä huusin käskyjä rannalta. Aika hyvinhän se meni, vaikka kerran Jonna joutui vetämään Pamin pannasta alas veneen reunalta roikkumasta. Mutta tällä systeemillä varmistetaan ainakin se, että Pami tuo veneen keskelle maalia.

Voittajaluokan liikkeitä en ala nyt treenata, ennen kuin se viimeinen ykkönen avosta on plakkarissa.