Josepan hakutreenit pidettiin eilen tässä meidän kylällä, Kettuvaaralla. Kyläkaupalle kokoontui kaikkiaan yhdeksän koirakkoa, jotka jaettiin kahteen ryhmään. Ajoimme ylös Kettuvaaralle. Ns. Hilkan ryhmä jäi alemmaksi rinteeseen ja meidän ryhmä meni vähän ylemmäksi Ilmon majan lähelle. Ryhmässämme olivat Mari ja Kida, Riitta ja Moto, Essi ja Dana sekä mie Viian kanssa.

Teimme keskilinjan latupohjalle. Maasto oli mukavan vaihtelevaa ja hienoja luonnonpiiloja oli runsaasti: suuria kivenlohkareita, kuoppia, mättäitä, katajapensaita ja vaihtelevaa puustoa. Ehdin taas jo iloita mainiosta tuulesta, mutta niinhän siinä taas kävi, että tuuli tyyntyi heti, kun pääsimme aluetta tallaamaan. Tuuliharjoituksen sijasta teimme siis Viialle harjoituksen, jossa intoa maalimiehen etsintään kasvatettiin avuilla.

Ensimmäinen maalimies  näytäytyi maastossa, käänsin sitten Viian pois ja maalimies jatkoi kiven taakse vasempaan etukulmaan. Viia juoksi suoraan ja kovaa ja leikki vähän aikaa wubballa marin kanssa. Oikealle lähelle etukulmaa laitettiin maalimies joka merkistä taputti käsiä. Taas mentiin ja täysillä. Vasemmalle rinteeseen jälleen haamu. Nyt Viia leikki oikein pitkään Marin kanssa. Vielä oikealle kuusikkoon pakeneva Essi, jolla paras palkka: lussupallo. Harjoitus meni siis hyvin, into ja vauhti kasvavat ja Viialla on tosi kivaa.

Lopuksi Viia pääsi vielä toisen ryhmän koirien Hupin, Valon, Viirun ja Mörkön kanssa sateiseen metsään riekkasemaan.