Viiasta on ihanaa kun on kesä ja voi puuhailla puutarhassa, pelloilla ja metsissä kaikenlaista metkaa. Eräänä aamuna kannoin yrttiruukkuni pihanurmikolle aurinkoon. Hetken päästä havaitsin, että siellä on rucolat ja persiljat  pitkin nurmikoita multapaakkuineen ja penneli tuli iloisena esittelemään aikaansaannoksiaan tillit suupielistä roikkuen.

Samana iltana palatessamme lenkiltä Viia löysi pellon laidalta räkätinpoikasen. Mikä ihana vinkulelu! Se kantoi sitä hellästi suussaan ja onnistuin ottamaan sen pois. Tipu oli pesästä pudonnut eikä vielä osannut lentää. Se oli kuitenkin ihan kunnossa. Vein Viian pois ja näytti siltä, että se unohtikin tipusen, mutta eikös mitä: jonkin ajan kuluttua se kuljeskeli pihassa ylpeänä tipua pyrstöstä roikottaen. Kiiruhdin hakemaan sisältä puruluun, johon voisin lintuparan vaihtaa, mutta kun onnistuin saamaan Viian kiinni, lintuparka oli jo ihan mennyttä kalua. Se eli vielä, mutta huohotti vain silmät kiinni ja oli ihan märkä. Pakottauduin lopettamaan raukan kärsimykset vääntämällä siltä niskat nurin. Ja sitten tuli niin paha mieli, että en nukkunut koko yönä. Kamalaa. Vieläkin puistattaa.

Viialla vaihtuvat hampaat.  Yläkulmurit ovat juuri puhjenneet ja ikenet punottavat siihen malliin, että niitä varmasti kutittaa. Penneli onkin koko ajan hampaillaan kiinni jossakin - useimmiten Unskin kauluksessa tai Pamin niskassa. Pami se jaksaa nutuuttaa ja painia Viian kanssa aivan loputtomiin. Ja juosta kilpaa pitkin peltoja.

Torstaina, kun oli Pamin tokotreenit, otin myös Viian leikkimään kentälle. Perusasentoja harjoiteltiin namin kanssa ja sitten vain leikittiin wuballa. Pamin kanssa treenattiin lähinnä hyppyä. Ongelmana on edelleen, että se istuu liian lähellä esteen takana eikä pääse hyppäämään siitä hyvin. Nyt opetan sitä kauemmaksi. Otettiin myös hieman noutoa; Helmisen Hannan neuvot toimivat hyvin: palkka helmasta, niin Pami tulee lähemmäs luovuttamaan. Tietysti myös Unskin kanssa treenattiin, tällä kertaa lähinnä jääviä liikkeitä. Ja sitten viskeltiin patukkaa, että saatiin mummulle hyvä mieli.

Ai niin, Viian kanssa käytiin myös kaupungilla ja koirapuistossa parikin kertaa viikolla. Kävelykadulla pentu oli ihan ihmeissään, kun kaikki eivät tulleetkaan seurustelemaan sen kanssa. Sitten tapasimme 8 kk ikäisen beauceronin, jonka kanssa Viia aloitti heti painit keskellä katua. Koirapuistossa oli mukavia kavereita molemmilla kerroilla. Hyvä tavata vähän muunkin rotuisia hauveleita. Viia leikkii kyllä innoissaan kaikkien kanssa, mutta ei onneksi mene hullunrohkeasti kaikkien luokse, vaan hienosti tunnustellen.