Kuudes päivä menossa samaa tautia. Kiitos vaan kaikille tsemppauksista, Talan pusuilla on - jos ei parantava, niin ainakin hyvin elvyttävä vaikutus! Mökkihöperyys alkaa vaivata sekä minua että koiria. Onhan Hannu niitä lenkittänyt, mutta pitemmän päälle pelkät keskimatkan lenkit eivät aussielle riitä, kuten tiedämme. Pami on puuhaillut luukätköjensä kanssa vähän pihalla ja Unskin kanssa olen leikkinyt sisällä. Hitsin pimpulat, kun on mahtavat kelitkin, nollassa ja aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta! Mutta minkäs teet, kun kunto on sen verran alamaissa, että kun käyn rappusilla puistelemassa täkit, niin sen jälkeen pitääkin mennä pitkäkseen tunniksi. Kumma tauti, kun mitkään tavalliset dropit ei auta tippaakaan.

No, toivottavasti helpotusta on tiedossa iltasella: soitettuani 63 minuuttia Liperin sairauskeskuksen päivystysnumeroon sain varattua ilta-ajan sairaanhoitajalle! Jihuu! Kyllä on lottovoitto syntyä Suomeen missä on lailla säädetty hoitotakuu. Sen mukaan terveyskeskukseen on saatava välitön yhteys puhelimitse arkisin terveyskeskuksen aukioloaikana. Näinhän juri tapahtui, eikös tuo ole melko välitön yhteys, jonotusaika puhelimessa vain hiukan toista tuntia. Jos olisin raukka syntynyt esim. Kongoon, olisin päässyt poppamiehen puheille jo kolme päivää sitten ja nyt olisin joko terve tai kuollut. Että onko näillä sairaanhoitosysteemeillä nyt niin kovinkaan paljon eroa.

Toisaalta, siinä puhelimessa nököttäessäni kävi mielessä, että jospa kävelisin pokkana sisään terveyskeskuksen pursuilevaan odotushuoneeseen vitivalkoisena ja yskivänä, niin saattaisi lääkärintutkimus järjestyä melko pikaisesti. Sen verran voisi olla etua kaikesta median sikainfluenssahysterian lietsonnasta.

Että ei siis taaskaan juttua koirista, kun ei ole mitään kertomista. Paitsi että mulla on maailman ihanimmat koirat, joiden karvanlähtö vain jatkuu. Ja Pamin tassu näyttää parantuneen, tosin en ole paljoa päässyt sitä testailemaan. Levätköön nyt sekin.