Paimennuskurssin (tällä erää) viimeisellä kerralla oli vuorossa lauman kuljetusta tiellä, mikä osoittautui yllättävän vaikeaksi. Pami ei meinannut käsittää, mitä siltä haluttiin, ja sortui muutamiin ylilyönteihin. Kauniisti se kuitenkin eläimiin suhtautuu.
Lähdettiin siis kuljettamaan melko suurta laumaa (yli 20 eläintä) kapeaa metsätietä pitkin. Sinikan vuohet - mokoma termiittilauma - söivät matkalla kaiken, minkä ehtivät, joten kiirettä piti. Menin ensin itse edellä ja Sinikka Pamin kanssa perässä, mutta pami pyrki koko ajan mun luo, joten vaihdettiin paikkoja Sinikan kanssa. Homma alkoi sujua oikeastaan vasta paluumatkalla, kun laumalla oli veto takaisin omaan pihaan. Tosi vaikeaa! Sinikka sanoi, että pamin pitäisi päästä joksikin aikaa oikeisiin töihin, että se saisi ratkaista ongelmatilanteita itse ilman käskytystä. Ehkäpä lomalla sitten.
Kun seuraava koira aloitti työt jäimme Pamin kanssa navetalle odottelemaan. Laumasta oli harhautunut yksi iso uuhi ja kaksi nuorta vuohta, jotka käppäilivät ikävissään navetan nurkilla. Menin navetan ovelle kutsuakseni ne sisään, mutta Pami-pieni ajoikin ne ihan oma-aloitteisesti luokseni ovelle. Taitava koira!