Pakko kai tässä on totutella ajatukseen - tai siihen tosiasiaan, että meillä on nyt koiranpentu. Kolmas koira. Vaikka kaksi oli niin sopiva määrä. Lapsikoira Viia.  Aivan ihana ja suloinen pentu se on, reipas ja mainio. Edellisestä pennelistä on jo 7 vuotta aikaa, joten hieman totuttelua tämä kai vaatii. Tänään, kun Max -veli lähti uuteen omaan kotiinsa, pennun omistajan vastuu jotenkin rymähti hartioille.

Mutta siitä kai se lähtee. Ja hyvin suuri osuus pennun kasvatuksessa on Pami-mummolla ja isomummu Unelmalla. Ja hyvin ne kyllä hommansa hoitavatkin. Meidän mummi sanoi aina, että "oma laps on laps, mutta lapsenlaps on kultalaps." Pilalle kai me tuokin pikku keijukainen lellitään.

Parin viime päivän kuvasatoa täällä.