Toisella paimennuskurssikerralla Viian kanssa tapahtui huima hyppäys eteenpäin. Olimme jälleen pyöröaitauksessa. Sinikka ohjeisti meidät vain menemään aitaukseen ja alkaa hommiin. Kävelin siis lauman edessä selkä koiraan päin ja Viia tuli perässä porukkaa käännellen ihan kuin olisi tehnyt sitä pienen ikänsä. Taisi itsekin vähän hämmästyä. Kehuin hurjasti hienosta työstä ja hauva oli kovasti mielissään.

Toisella kierroksella tapahtuikin se varsinainen kehittyminen. Viia jäi portille istumaan eikä viitsinyt lähteä hommiin ollenkaan. Kun lähestyin sitä, se painui ihan pieneksi mannaryyniksi portin rakoon ja vapisi. Sinikan ohjeen mukaan tyynesti ajoin sen hommiin. Viia kiersi lauman ympäri ja meni jälleen portille istumaan ja haukottelemaan. Kävin jälleen hakemassa sen töihin, ja taas se teki saman tempun. Vielä kolmannen kerran sain käydä hätistelemässä itsepäisen pörrön hommiin. Silloin se vissiin tajusi, että ei pääse pälkähästä; tehtävä on, jos mamma sanoo. Viia oikein suivaantui pari kertaa itsepäiselle uuhelle ja komensi sitä kovastikin. Pyöriteltiin laumaa hetki ja sen jälkeen valtavat kehut.

Tämä henkien taistelu oli hyvä käydä jo tässä vaiheessa. Näiden kokemusten ansiosta koirasta tulee luotettavampi ja vahvempi. Jännityksellä odotan millainen esitys nähdään ensi viikolla isossa aitauksessa.