Viime kesänä jo toisinaan havaitsin, että Unski ei hyppää metrin pystyestettä aivan puhtaasti. Nyt talvipakkasilla se on ollut joskus iltaisin kovin jäykkä, takajalat puutuvat, ei istu mielellään ja ylösnousu on joskus kankeaa. Oireet ilmaantuvat iltaisin, varsinkin jos päivällä on ollut rankaa riehumista. Silloin tällöin Marika on käynyt Unskia hieromassa, eikä ole havainnut mitään erikoista, paitsi pari pientä kipukohtaa lihaksistossa.

Niinpä varasin Unskille ajan katsastukseen. Tänään käytiin sitten tytteli läpi kopeloimalla, kuvattiin luusto ja testattiin liikeradat. Mitään ei löytynyt. Luusto on terve, vailla minkäänlaisia muutoksia. Olin tästä jopa hiukan hämmästynyt, koska Simmi-siskollakin on ollut nivelrikkoa jo pari vuotta. Unskin luusto ja nivelet ovat kuulemma kuin nuorella koiralla! Eläinlääkäri sanoi, että ehkä olisi syytä vain vähän rajoittaa sitä kaikkein rajuinta riekkumista, kun Ulpukka ei kuitenkaan ole ihan viime kevään tyttöjä. Unskihan on niin hurjan saalisviettinen, leikkisä ja taistelutahtoinen, että ei kertakaikkiaan voi jättää väliin yhtäkään pallon perässä kirmaisua. Lääkäri suositteli myös hierontaa kuurina. Ja sanoi vielä, että nämä paukkupakkasetkin tuntuvat vanhassa kropassa ilkeämmiltä kuin nuoressa, vaikka mitään varsinaista vikaa ei olisikaan. No, sehän kyllä tiedettiin .

Mahtavaa kuitenkin, että luustoltaan U on terve. Yritämme pitää siis pehmeät osat mahdollisimman toimintakykyisinä mahdollisimman pitkään.

Unski oli taas lääkärissä ihan unelma. Pussaili kaikkia, oli rauhallinen, kiltti ja kauhean tyytyväinen, kun sai olla mamman kanssa kahdestaan.