Kaikenlaista on puuhailtu, mutta ei ole ollut oikein bloginkirjoitusmotivaatiota, kun ei tätä taida kukaan lukeakaan, kommentoinneista päätellen. Treenipäiväkirjaa en välttämättä tarvitse, kun treenit on supistuneet vain jälkeen ja tottikseen ja tavoitteellisesti vain Pamin kanssa. Unelman kanssa toki treenataan, mutta lähinnä hupimielessä.

Jälkimetsässä meitä vaivaa Pamin kanssa viiden kepin syndrooma. Lähes aina yksi välikeppi jää. Tosin viime aikoina jäljet on tehty ihan tajuttomiin ryteikköihin, mikä osaltaan vaikuttaa asiaan. Keskiviikkona tallasin kotikylälle jäljen, joka lähti pellolta, meni ojan yli metsään, kiertelisiellä jonkinaikaa, palasi pellolle, loppupuolella oli terävä kulma, oja, tien ylitys, oja, suora kulma ja pätkän päässä viimeinen keppi. Sinnekin jäi yksi keppi metsään risukasan keskelle. Vaikeahan se oli, myönnetään. Mutta onhan sillä nenä.  Ja kepiltä hyvä palkka.

Viikonloppu hujahti Kangasniemellä luonnetestihommissa, mutta lauantai-iltana oli aikaa tehdä Pamille jälki vieraaseen maastoon. Maasto oli paikoitellen melko upottavaa sekametsää. Jana meni aivan plörinäksi, se oli ylämäessä. Itse jäljestys sujui hyvin, pari kulmaa aivan imuroimalla, mutta taas se yksi kepukka jäi sinne kaikkein pahimpaan mättäikköön. 

Tottista ollaan myöskin harrasteltu. Tehotreenit ovat kohdistuneet eteenlähettämiseen ja maahanmenoon. Olen opettanut nyt kannellisen ruokakipon kanssa. Pami juoksee kipolle, menee käskystä maahan, ja juoksen antamaan sille sapuskat. Pikkuhiljaa alamme häivyttää kippoa. Tänään kokeilin samaa systeemiä myös Unskille, mutta se ei oikein hiffannut että mikä juttu tämä nyt sitten on taas olevinaan. Unelmallahan liike on ollut muutenkin kunnossa. Nyt se selvästi ihmetteli kipon funktiota. Mutta tulipahan kokeiltua, ja hyvinhän se ruoka ulkoilmassa maistui.

Olen yrittänyt tosissani päästä mejä-kokeisiin Unskin kanssa. Ensi viikonlopulle olen ilmoittautunut kolmeen kokeeseen, samoin seuraavalle. Mutta kun aina järjestävä yhdistyksen jäsenet on etusijalla, niin ei ole helppoa.