Äitienpäivän kunniaksi meillä oli Unskin kanssa suunniteltu kaikenlaista hulinaa. Aamuvarhaisella suunnistimme Lieksaan ryhmänäyttelyyn, matkalla koppasimme Sirkun ja Susun kyytiin. Sää oli kostea ja viileä, mutta onneksi varsinainen sadekuuro tuli vasta kehämme jälkeen. Ulkonäyttely oli Lieksan raviradalla, tuomarina kunnianarvoisa Gunnel Holm. Kaikkiaan 7 aussieta oli mukana. Susu esiintyi junnuluokassa ja sai H:n. Arvostelu oli erinomainen, mutta tuomari pahoitellen sanoi, että kovin on keskeneräinen ja kevyt vielä. Susu esiintyi upeasti ja itsekin kiinnitin huomiota sen virkeään olemukseen ja upeisiin liikkeisiin, mistä tuomarikin mainitsi. Unski oli ROP-veteraani ja PN2.

Koska vettä alkoi tulla taivaan täydeltä emme jääneet odottelemaan ryhmäkehien alkua iltapäivään saakka. Pistäydyimme vain ostoksilla pikaisesti ja ajelimme kotiin. Näyttelystä tarttui mukaan mm. pari kivaa juttua pentupakkauksiin .

Iltapäiväksi olimme sopineet aussietreffit Onttolaan lentokentän taakse. Oli kiva ja vauhdikas lenkki kangasmaastoissa - kiitos kaikille mukana olleille! Mukana siis: Mari & Lily, Hanna, pojat & Jatsi, Briitta & Viuhti, Hilkka & Kiri, Sirkku & Susu sekä minä ja Unelma. Virallinen kuva (by Hanna):

Kotiin tultuamme piti vielä lähteä lenkille Pamin kanssa, ja Unski tietysti änkeytyi mukaan. Pami malttaa jo irtautua lenkille pentulaatikosta aika hyvin, eikä enää ole niin tulenpalava kiire takaisinkaan.

Kotona meitä odotti iloinen yllätys: Hannu oli ostanut äitienpäiväruusun - se oli kuulemma Pamille, mutta "riittää siinä Unskille ja mammallekin katselemista" .