Poutainen aamu houkutteli ulkoilemaan, joten päätimme lähteä Hannan kanssa jälkimetsään. Mukavaa mäntykangasvoittoista metsää löytyi Hirvolanvaaran tien varresta. Tallasin jäljet Hipalle ja Jatsille ja sitten vielä Viialle. Hanna teki Unskin ja Pamin jäljet.

Jälkien vanhentumista odotellessa kävimme lenkillä. Sää oli poikkeuksellisen lämmin syyskuun lopun päiväksi, ja hikihän siinä tuli. Koirat telmivät ja juoksentelivat iloisina, mikä kostautui Pamin kohdalla myöhemmin illalla, mutta siitä tuonnempana.

Viia sai ajaa jälkensä ensin. Edellisestä kerrasta oli jo jonkin verran aikaa, joten olin tallannut sille pehmeään sammalikkoon tihein askelin n. 50 m pitkän suoran. Nameja oli alussa pieni keko ja sitten suuntaa antamassa vähän matkaa. Sen jälkeen nameja oli satunnaisesti vain siellä täällä, mutta jäljen loppuun olin piilottanut pikku rasian makkaraa ja kannen päälle vähän namuja.

Pikkuneiti ajoi jälkeä tavanomaiseen tapaansa rauhallisesti ja keskittyen, mutta puolivälissä se sai jonkinlaisen hepulihyppelykohtauksen - olisiko johtunut jäljen poikki menevistä metsäkauriiden jäljistä vai mistä. Pienen muistutuksen avulla Viia jatkoi kuitenkin jäljen loppuun saakka, ja oli kovin ihastunut löydettyään makkararasian.

Pami sai kaikkein vaikeimman jäljen. Melkoista siksakkia ja serpentiiniä oli Hanna onnistunut saamaan aikaan kapealle ja pitkälle metsäkaistaleelle! Pami nosti vaikeuksitta kuitenkin kaikki kuusi keppiä ja sai tietenkin makkarapalkan jokaisesta. Kylläpä pähkinäsilmät loistivat! Autolle palattuamme kävi ilmi, että Jatsilta oli jäänyt viimeinen keppi metsään, joten kävimme vielä nostamassa senkin. Minä pöhkö palkkasin Pamia hiukan palloa viskelemällä...

Unelma. Sarjassamme kuinka pilataan loistava pk-jälkikoira: viedään se mejälle. Unski jäljesti hurjalla vietillä kuin juna, mutta keppejä löytyi vain neljä, ja niistäkin yksi siten, että Unski ehti juosta siitä jo yli, mutta minä pysähdyin ja kutsuin Unskin katsomaan, mitä unohtui. No, loppuun asti pysyttiin raiteella ja loppusaaliina wubba oli tietenkin ihan ykkönen.

Illalla Pami oli kipeänä. Tosi kipeänä. Ihan itketti katsoa sitä. Kaikki se riehuminen sukulaisten kanssa ja vielä pallon perässä juoksentelu oli Pamille liikaa. Hieroin sitä, annoin kipulääkettä ja relaksanttia ja laitoin Back-On-Trackin yöksi. 

Aamulla Pami oli jo paljon pirteämpi, mutta kovin jäykkä. Onneksi oli varattu aika fyssari-Helille. Pami nautti käsittelystä taas kerran tosi paljon. Heli antoi myös mikrovirtaa, mikä on Pamin mielestä ihan parasta. Helin suosituksesta käytiin ostamassa Pamille Stride -nimistä lisäravinnetta ja syötetään nyt pikku kuuri relaksanttia ja kipulääkettäkin.

Pitää olla entistäkin tarkempi Pamin liikunnan laadun suhteen.