Aah, hektisen työviikon jälkeen rauhaisa ja seesteinen syksyinen vapaapäivä! Eilen Helsingin senaatintorilla ajattelin, että huomenna olen Vehmersalmella paimenessa ja notskilla makkaraa paistamassa! Kyllä tuntui absurdilta!

Sain houkuteltua ukkoni Hansun mukaan Kuttukuuhun paimennuskauden päättäjäisiin. Kun lämpömittari näytti aamuvarhaisella nollaa, sanoin hälle, että kanattaa laittaa pitkät kalsarit, ja ehkä jopa fleece-välihousut. No mikäs mies se on, joka eukkoaan tottelee...

Well; lähdettiin koko porukka (kissoja lukkunottamatta) matkaan, otettiin Hanna Käsämästä kyytiin ja ajeltiin toivoa täynnä Kuttukuuhun. Hansu oli mukana ekaa kertaa, joten esittelin hälle hiukan takatalon muhkeita hirsiä. Sinikka laittoikin oitis Hansun aidan paikkuuseen ja miut kahvin keittoon, ja niin pääsi päivä supsikkaasti alkuun. Olin toivonut, että voisin ottaa Viian ja Pami -mummon kanssa rauhallista lauman kuljetusta, mutta Sinikkapa sanoi, että nyt on epäviralliset ASCAn kisat sääntöjen mukaan - ota tai jätä. Kun oli toistasataa kilometriä ajettu, niin mikäpäs siinä auttoi, kuin ottaa nöyrästi se, mitä annettiin. Viia oli laitettu ekaksi, mutta kun sillä oli vielä juoksu päällä, niin päästiin viimeisiksi (eli toisiksi) JHT-luokkaan.

Piiviskä - murkkuikänsä vahvimmassa vaiheessa - oli sitä mieltä, että hänhän ei alennu  minkään lampaiden kanssa työskentelemään, joten minähän menin sääntöjen mukaan kiltisti lampaiden eteen ja lähdin kuljettamaan niitä kohti keskiporttia.  Viia istui olemattoman pienenä portilla yleisöltä apua pyytäen. Kaikki meni hyvin, mutta koirasta ei ollut tietoakaan. Lopulta Sinikka tuli apuun, otettiin Viia hihnaan ja pakotettiin se hommiin kuljettamaan rata ympäri. Saatiin lauma siististi karsinaan ja jätettiin asia hautumaan. Sinikka sanoi, että Viialle on ehdottomasti saatava vielä yksi paimennus ennen talviatukoa... Saapa nähdä, toteutuuko se; nytkin menin Kuttukuuhunsiinä toivossa, että saadaan tehdä Viian ja Pamin kanssa se vahvistava yhteisharjoitus, josta oli puhe jo ensin heinäkuussa ja sitten elokuussa... 

Sitten Pampula-rukkanen. Mieli päästä paimentamaan, oli ilmoitettava se HRD I-luokkaan. No eipä mittään: Mehän ollaan treenattu kahden vuoden sisään 2-3 kertaa; nou hätä. Ja koirakin on ihan vaan kroonisesti koko kropaltaan parantumattomasti sairas, joten eipä muuta kuin kokeilemaan vaan, huumorilla ja leikkimielellä! Paimennushan on siitä kiva laji, että siihen ei juuri fysiikaa tarvita.

Häkistä otto: täydet pisteet. Senhän Pamppu osaa, eikä siihen ihmeitä tarvita, kun on vähän liiankin vahva koira. Kuljettamisesta ei tullut mitään. Pami kävi näyttämässä muutaman kerran lampaille, kuka täällä määrää ("älkää uskoko tuota naista pullosauvan kanssa").

Sepä siitä sitten. Ajeltiin kolmattasataa kilometriä varmana siitä, että saadaan talvea vasten hienot, onnistuneet paimennuskokemukset koirien mieliin muhimaan. Niinpä ei käynyt, ikävä kyllä.

Juotiin kahvia, paistettiin makkaraa ja syötiin aivan upeaa täytekakkua! Eipä se kuitenkaan aivan korjannut sitä, että lähdettiin edelliskerran virheitä korjaamaan . Hansu istui autossa lämmittelemässä suurimman osan ajasta - kun ei ollut niitä pitkiä kalsareita; välihousuista puhumattakaan. Ei kai sillä niin väliä, että saa koirilleen jotain opettavaisia kokemuksia: pääasia, että kaikilla on "kivaa" ja rata menee LÄPI.

Paluumatkalla käytiin Hannan, Hipan ja Jatsin kanssa etsiskelemässä suppilovahveroita parissa paikassa. Ja löydettiinkin muutamia. Kiitos Hannan laumalle" kivasta" päivästä!