Hakutreeneihimme tuli sen verran pieni (ja kiva) porukka, että jaksoivat olla mummeleillekin maalimiehinä . Siispä kaikki kolme hauveliani pääsivät hommiin!

Tallasimme Jaamankankaalle vähän yli 100 m pitkän, vasemmalle kaartuvan radan. Alkuosa oli melko selkeää mäntykangasta, mutta siellä täällä olikin mukavia maakuoppia ja katajapensaita piiloiksi; loppuosassa oli jyrkähkö rinne alaspäin ja sankempaa sekametsää. Tuuli voimakkaasti oikean takakulman suunnasta, joten oli hyvä tehdä pennelillekin nenänkäyttöharjoituksia. Laitettiin Viialle neljä maalimiestä, jotka näyttäytyivät ensin haamuina, ja etenivät sitten vielä sivurajoille saakka ja piiloutuivat. Oikein reippaasti Viia etsi kaikki uudetkin maalimiehet ja rattoisasti lihapullia napostellen  seurasi heitä takaisin keskilinjalle.

Unelma pääsi etsimään kaksi maalimiestä, jotka laitettiin valmiiksi alueen alkupuoliskolle. Itse en tiennyt, missä maalimiehet ovat. Imaisut kiintorullalla ja näytöillä palkkana lihapullaa ja viimeisellä maalimiehellä se rakas wubba. Eijalla oli hauskaa olla maalimiehenä maakuopassa; naureskeli Unelman tärkeille ilmeille. Unski oli taitava ja hurjan pätevä ja iloinen.

Pamille laitettiin kolme ukkelia valmiiksi piiloihin, suunnilleen etukulmiin ja oikeaan takakulmaan. Ilmaisut kiintorullalla ja samat palkat kuin Unskille. Eija löytyi maakuopasta ensimmäisenä - ja taas Eijaa nauratti: Pami oli mennyt maakuoppaan makaamaan Eijaa vastapäätä ja katsellut, että antaisiko tuo jotakin. Kun ei Eija tehnyt elettäkään antaakseen mitään, niin Pami muisti kiintorullan, nappasi sen ja lähti. Hienosti toimi. Toinen ukkeli löytyi yhtä helposti vasemmalta. Sitten tuli oikealle tahattomasti kaksi tyhjää, eikä kovin hyvää, pistoa. Juuri silloin ei tuullut ollenkaan. Siispä lähetin Pamin vasemmalle (itsehän en tiennyt maalimiesten paikkoja), ja se tekikin hyvän piston, mutta sitten nousi tuulenpuuska oikealta, ja Pami otti hajun oikean takanurkan maalimiehestä ja annoin sen painua suoraan yli keskilinjan nurkkaan saakka. Hieno löytö ja näyttö kuitenkin.

Kaikki aussiet (Valo, Viiru, Kiri, Unelma, Pami ja Viia) saivat vielä telmiä hetken keskenään metsässä ennen kotiinlähtöä. Oikein kivat treenit - kiitos kaikille reippaille kavereille!