Eilen saatiin pitää vepen voittajaluokan tehotreenit, kun Maija & Frodo , Heli & Vappu ja mie Pamin kanssa saimme treenata kolmeen koirakkoon kahdella veneellä Marjalassa. Sää oli mitä mainioin ajatellen voittajaluokan haastavia liikkeitä aloittelevien koirien kanssa. Tai no - Vappuhan on vanha tekijä, mutta me Maijan kanssa menossa vasta ensimmäisiin voi-kisoihin. Sää oli siis lämmin ja tyyni. Hiki hatussa roudasin ensin peräkärryn rantaan, onneksi Heli tuli pian auttamaan kamojen valmistelussa, ja Maijakin ilmaantui melkon pian. Hieman hölmöilimme veneiden ja pumppujen kanssa, mutta lopulta pääsimme aloittamaan. Tosin josain treenien puolivälissä tytöt äkkäsivät, että toisen veneen tappi oli ollut auki koko ajan. Me blondit vain ihmettelimme koko ajan, että voiko melko uusi vene vuotaa näin rankasti... .

Pamin kanssa harjoittelimme ensin pitkän köyden vientiä. Liike sujuu tosi hyvin. Ainoa hankaluus on se, että jos Pami tietää takuuvarmasti, että palkka (maaginen käsikranaatti) on veneessä, se saattaa sylkäistä kiireissään köyden suustaan hieman ennen kuin vastaanottaja ehtii tarttua siihen. Harjoiteltiin myös pari kertaa siten, että palkaa ei tullut veneestä, vaan minä palkkasin rannalla Pamin palatessa takaisin. Se kyllä toimii. Voisiko vihdoinkin olla niin, että Pami on sisäistänyt vientiliikkeen? Ei kai sentään... Pitää vielä jatkaa palkkausta vaihtelevasti: välillä veneestä ja välillä rannalta.

Seuraavana vuorossa rannan suuntainen vienti, siis veneestä toiseen. Tässä oli se hankaluus, että jouduin itse soutamaan ja lähettämään koiran, koska vastaanottavaan veneeseen vaadittiin 2 henkilöä. Kas, Pamihan vei patukan rantaan. Vaikeutta helpotettiin viemällä vastaanottava vene selvästi kauemmaksi rannasta ja yritin myös lähettää koiran paremmin. Pari kertaa saatiin onnistumaan oikein kivasti. Maija heitti palkaksi aina lelun. Tätä pitää kehitellä hitaasti varmemmaksi.

Voittajaluokan toinen liike (liikkuvan veneen haku vai mikä ihme sen nimi on?) on tosi vaikea, koska koiran lähettämisen ajoitus on niiiiiin vaikeaa! Tehtiin kuitenkin yhden ainoan kerran, ja kun se onnistui pienin avuin, niin jätettiin siihen. Kiusaus uida rantaan on Pamilla tosi suuri. Pitää miettiä myös uusia kikkoja palkkaukseen. Tästä jatketaan.