Käytiin Pamin kans paimenessa pitkästä aikaa. Lauma oli tällä kertaa aika pieni, hieman toistakymmentä lammasta ja vuohta. Pamin piti uhota muutama kerta niille, ennen kuin malttoi rauhoittua ja pudottaa viettitasoa työskentelyyn sopivaksi. Kauniisti tyttö työskentelikin kunhan ensin jarruteltiin vähän. Minä tietysti olin taas hätähousu, ja  halusin kokeilla siten, että minä kuljen edellä ja Pami tulee yksin lauman perässä. Pamppu rukka oli ihan hukassa ja pyrki tulemaan mun luo, välillä se järkyttyi sauvan heilutuksesta ja jäi vain seisomaan. Sinikka sanoi, että näetkö nyt, se ei ole vielä valmis ottamaan yksin vastuuta. Eli harjoitukset jatkuvat yhdessä lauman takana, kunnes työ automatisoituu Pamilla siten, että se on valmis työskentelemään yksinään lauman takana.

Myös Muksu ja Riitta olivat paimenessa. Oli hienoa nähdä kuinka muutoin energinen ja raisukin Muksu-poika kohteli laumaa kauniisti ja teki upeaa työtä! Ja mitkä maahanmenot! Riitta on tehnyt mahtavaa työtä pojan kanssa.