Viia on jo yli 10 kk vanha ja nähnyt maailmaa vaikka kuinka. Se on aika reipas hauveli ja itsetunto tuntuisi olevan kohdallaan. Naapurin pystykorvalle sanoo kyllä häntä pystyssä kovan sanan takaisin - ärsyttää, kun toinen irvistelee ja räkyttää vaikka meidän lauma on lenkillä ihan kaikessa rauhassa.

Viia rakastaa metsiä ja peltoja ja ojia ja rantoja ja tuulta ja kaikkea. Jalat vievät lujaa. Ne vain kipittävät milloin minnekin, eikä muu lauma pysy perässä. Välillä mamma tekee oharit ja menee piiloon, ja silloin Viialle tulee kiire, sillä mammalla on namuja taskussa, eikä suinkaan niitä kaikkia saa syöttää mummuille.

Viia rakastaa siis vauhtia. Kaikkea mikä menee lujaa. Autojen kanssa olisi ihana kisata, mutta mamma on kieltänyt ankarasti. Silti toisinaan tekisi mieli.

Viia on käynyt Kaupassa. Siis isossa kaupassa, missä ovet aukeavat itsestään ja huima lämmin tuuli iskee ovella vasten naamaa ja tuulikaapin lattia on kumiritilää ja alla näkyy valoja. Kaupassa soviteltiin pantoja ja sieltä sai valita itse yhden namupussin automatkalla mummujen kanssa jaettavaksi.

Viiasta kaikki ovat lähtökohtaisesti kivoja. Paitsi ehkä naapurin koirat. Olis nekin ihan kivoja, jos eivät räyhäisi. Niiden kanssa voisi mieluummin leikkiä. Koirapuistossa on joskus kiva käydä, koska siellä tapaa aina uusia kavereita, ja niistä jotkut juoksevat Tosi Lujaa. Vieraat ihmiset ovat erityisen kivoja, varsinkin ne, jotka tulevat meille kotiin ja rapsuttavat ja sanovat "voi hyvänen aika" ja rapsuttavat taas.

Viia käy toisinaan koirakoulussa ala-asteella. Siellä opetellaan kaikkea, minkä Viia oikeastaan osaa jo. Ero on vain siinä, että koirakoulussa tottelemisesta saa namuja, vaikka kotona ei aina saa. Koirakoulussa on myös kumma sääntö: kukaan ei saa leikkiä toisten kanssa, vaikka kaikki haluaisivat. Pitää vain leikkiä mamman kanssa ja jos pitää mamman hyvällä tuulella saa namuja.

Viia on huono syömään. Aina ei vain maistu, vaikka pussin kyljessä lukee "maistuvuustakuu". Mutta ei haittaa: Viia on iso ja voi hyvin.

Viia käy toisinaan myös metsässä ukkoja etsimässä. Siellä kyllä maistuu, koska kaikilla on erikoisekstraherkkuja. Ja saa Juosta Lujaa.