Hyvin täällä voidaan, vaikka en olekaan kirjoitellut. Unelma on kaunis ja pirteä kuten aina, Pami on hyväntuulinen eikä ole kipuillut ja Viia pudotti aluskarvansa ja söi viimeisimmäksi telkkarin kaukosäätimen, joten kaikki siis 'normalnyi'.

Sunnuntaina meillä oli pienimuotoinen laskiaisrieha kahdeksan aussien ja neljän naisen voimin: Mukana Kiri, Valo, Viiru, Jatsi, Hippa, Viia, Pami ja Unelma sekä Hilkka, Satu, Hanna ja minä.

Eilen oltiin noutajien tokotreeneissä Viian ja Pamin kanssa. Sää oli leuto mutta lunta tuli taivaan täydeltä. Viian silmätkin olivat välillä ihan täynnä lunta, kun aiheena olivat seuraamisen alkeet ja piti katsoa tillottaa mammaa herkeämättä kontaktissa. Seuraamisen harjoittelussa huomasin namipalkan paremmaksi kuin patukan, koska patukkaa odottaessaan Viia ajautuu kauemmaksi minusta. Koira toimii kyllä hyvin molemmilla palkoilla. Käännökset oikealle sujuvat jo mainiosti, mutta vasemmalle käännöksiin täytyy saada vielä tehokkaampaa peräpään käyttöä. Lopuksi otettiin vauhdikas luoksetulo ja kunnon patukkaleikki. Viian kanssa on kiva tehdä, se keskittyy hyvin ja on valtavan innokas oppimaan.

Pamin kanssa kisaavien ryhmässä aiheena olivat paikallaolo ja kaukokäskyt. Paikallaoloa harjoiteltiin häiriön alla siten, että Jonna huuteli käskyjä ja koirien piti vain maata siististi rivissä. Kaikki ohjaajat olivat näkyvissä ja aika lähellä koiria. Pami nytkähti enimmäisellä kirkkaalla "tänne" -huudolla, mutta sen jälkeen ei hievahtanutkaan. Taitava koira! Sen jälkeen tehtiin toinen häiriöharjoitus: Jonna juoksenteli koirien editse heitellen palloa, vetäen patukkaa pitkin maata ja kierrellen koirien ympäri. Maata viistävä patukka oli Pamille melko kova pala, mutta eipä lähtenyt! Viimeinen paikalloloharjoitus oli sellainen, että ohjaajat tekivät häiriöt itse. Juoksin Pamista poispäin ja sitä kohti, heiluttelin käsiä, menin kontalleni ja kaivoin maata... Pamin ilme kertoi kaiken siitä, mitä se ajatteli mielenterveydestäni.

Kaukokäskyt menivätkin aivan penkin alle. En tiedä johtuiko siitä, että paikallaoloharjoitukset sotkivat Pamin putkiaivot, vai oliko se jo vähän väsynyt, mutta asentojen vaihdokset eivät ottaneet sujuakseen muuten kuin aivan lähietäisyydeltä. Kaukoja siis kotiläksyksi!