Lauantaina oltiin Pamin kanssa Pohjois-Karjalan pk-piirinmestaruuskisoissa, lajina haku (PAHA3). Metsään pääsyä odoteltiin lähes 4 tuntia. Hyvä ilma, kiva maasto. Pami lähti ihan reippaasti, vaikka olikin vähän laiskan oloinen. Kaksi ensimmäistä ukkelia nousi aika helposti. N. 150 metrin kohdalla Pami sai hajun vasemmasta takakulmasta, mutta minä hölmö älykääpiö en päästänyt sitä, vaan yritin lähetellä oikealle useaan kertaan, että työskentelyäkin tulisi edes jonkin verran. Eihän se fiksu lehmä lähtenyt. Koska olin melko varma, että  ukkeli on siellä vasemmassa takakulmassa, etenin keskilinjaa reippaasti ja lähetin sitten Pamin vasemmalle. Juuri kun se oli edennyt toistakymmentä metriä, tuli metsässä perhe vastaan, sienessä olivat. Kutsuin Pamin pois, katsoin tuomaria, joka ei sanonut mitään. Ratamestari huusi perhettä tulmaan keskilinjalle, mutta eivätpä nuo kiirettä pitäneet. Poimivat sieniä vielä käppäillessäänkin. Lähetin Pamin uudelleen vasempaan takakulmaan, mutta se jäi harjanteen päälle seisomaan ja sieltä katseli sitten. Tuomari käski kutsua koiran pois, aika loppui. Ihana Jossu (ratamestari) kysyi, haluanko nostaa viimeisenkin ukon - tottakai halusin. Pami ei enää nähnyt mitään järkeä lähteä, joten piti vähän vauhdittaa sitä. Siellähän se piilo oli juuri sen harjanteen takana, mistä Pami oli katsellut. Pami oli aika poikki. Kehuin sitä kovasti, juostiin autolle leikkimään wubballa ja syömään herkkuja. Ei maistunut kissanruoka ja raejuusto. Aloin huolestua tosissani. Juotin Pamia ja laitoin back on trackin päälle.

Esineruudussa Pami juoksenteli innoissaan edestakaisin, mutta ei tuonut ainuttakaan esinettä. Kalautti hampaansa ruosteiseen peltipurkkiin, mutta se ei ollut oikea esine.

Tottis oli jotain aivan hirveää. Annoin runsaasti lisäkäskyjä, mikä alensi kokonaisarvosanaa, mutta mitäpä siitä, pisteet ei olis riittäneet missään tapauksessa mihinkään. Seuraaminen väljää, jäävissä liikkeissä ei istunut, maahanmeno ok, luoksetulossa olisi voinut tulla lähemmäs, seisomaan jäi toisella käskyllä, vinot perusasennot, tasamaanoudossa jäi seisomaan mun eteen kapula suussa, hyppynoudossa kosketukset mennen tullen, estenoudossa takaisin tullessa tuli kapulan suussa esteen harjalle, jäi siitä katselemaan ja kuuntelemaan yleisön ääniä - ja kääntyi takaisin! Oikea etutassu jäi vielä huonosti, eli Pami jäi sekunnin murto-osaksi ikään kuin roikkumaan oikeasta kainalostaan esteen harjalle. Se oli kuitenkin pudonnut jaloilleen ja toi kapulan mulle pudottamatta sitä suustaan. Eteen lähettäminen oli jotakuinkin ok, toisella käskyllä maahan. Paikallaan olossa Pami oli istunut suurimman osan aikaa, ja kun menin hakemaan sitä, se käveli vastaan.

Hannalla ja Jatsilla ei mennyt jälki putkeen, mutta tottis oli hieno 88 ja esineruutu täydet 30, mikä olikin päivän paras uutinen!

Omat fiilikset oli aivan pohjalukemissa ja on vieläkin. Pami ontuu ja maitoa tulee ihan suihkuamalla. Se ei voi sietää Muksua silmissään ja haluaa vain nukkua.

----------------------------------------------------------------------------

Eilen oltiin sitten Unskin kanssa Mikkelissä kokeilemassa avoimen luokan hakua (PAHA2). Mummu oli iloinen ja innokas ja löysi kaksi ekaa ukkelia melko vaivattomasti. Ensimmäiselle näytölle olisi voinut lähteä reippaammin. Toisen ukon jälkeen alkoi hiukan meno hiipua. Fiksu mummeli tekee sellaisia 30 metrin pistoja, jos ei ole edes tuoreita jälkiä, joita seurata maalimiestä piilolle, se tulee pois. Työskentelypisteitä ei tällaisesta heru. Viimeinenkin ukkeli löytyi kuitenkin kallionkolosta melkoisten kiipeilyjen jälkeen. Mielestäni tsemppasin Unskia hyvin ja pysyin iloisena ja kannustavana koko ajan. Viimeiselle näytölle jouduin antamaan sille 3 "näytä" käskyä, koska se jäi syömään heiniä. Alkoiko uupumus kenties painaa? Pisteitä tuli kuitenkin 153 ja päästiin pitämään kunnon bileet. Olin kauhean tyytyväinen pikku mummukkaani ja meidän toimintaan kaiken kaikkiaan. Maasto oli hurjan hieno.

Esineruudussa Unski teki pamelat, eli juoksi vaan, mutta ei tuonut yhtään esinettä. Ja se tottis sitten. Pariksi sattui dobermanniuros, jonka minä kyllä tiesin olevan hyvin hanskassa, mutta Unski ei. Rauhoittelin sitä ja pysyin itse iloisena. Unski oli tosi hermostunut, mutta teki suunnilleen mitä pyydettiin. Estenoudossa Unski otti huonon vauhdin takaisin päin, ja putosi taaksepäin alas. Kapulakin putosi. Kutsuin vaan Unskin luokse ja kehuin ja hyvittelin. Eteenmenossa jouduin antamaan lisäkäskyn, millä se etenikin sitten ihan hyvin ja meni maahankin heti ekasta käskystä, kuten Unskilla on tapana. Mentiin paikallamaksuuseen, laitoin Unskin maahan, lähdin kävelemään ja Ulpukka tuli äkkiä perässä. Katsoin tuomaria, ja hän vain näytti kädellä, että siirry eteenpäin, joten sanoin "seuraa" ja mentiin Unskin kans kentän laidalle seisomaan. Myöhemmin tuomari sanoi, että olisit jättänyt sen uudelleen paikalleen. Eihän mulle tullut mieleenkään, kun ajattelin, että se meni jo nollille. Lopputulos 64 pistettä ei riittänyt koulariin. Hienoa, että Eija ja Ape saivat HK1:n.

Viime syksyn tapahtumat on jättäneet jälkensä Unelmaan. Ihana sen kanssa on tehdä, se on niin mahtava koira ja tekee niin hienosti kaiken - toisinaan. Mutta varmuudesta sen kanssa ei ole tietoakaan.

Summa summarum:  Rakastan noita karvatyttöjäni ihan hirveästi, mutta enpä ole tainnut olla näin maassa koko koiraharrastusurani aikana. Edes omia koiriani en osaa kouluttaa, saati sitten muiden. Kaikki kisat on menneet pieleen koko kesän - ainoastaan yksi hyvä vepetulos tuli. Asennehan mulla on aina ollut, että touhutaan ensisijaisesti omaksi iloksi, mutta kyllä sitä haluais joskus onnistuakin, että jaksais taas. Nyt ei kyllä jaksa.

Vien Pamin lääkäriin iltapäivällä.