Maasto oli hieno. Tallattiin vain n. 120 m alue. Keskilinja: aluksi oli parikytä metriä melko tasaista ja harvahkoa sekametsää, sitten jyrkkä rinne ylös. sitten loivaa rinnettä alaspäin. Keskellä aluetta oli siis harjanne, jonka "päät" laskivat alueen sivuille. Loistavia piilopaikkoja. Takaosassa vasemmalla tasaista mäntykangasta.

Pamille päätin josatin kumman syystä ottaa kiintorullan, halusin kai nähdä, kuinka se toimii. Tarkoitus oli ottaa vasempaan etukulmaan tyhjä piilo, oikeaan etukulmaan maalimies umpipiilossa. Vasemmalle rinteen alle maalimies maastokankaaseen kääriytyneenä, oikealle keskelle tyhjä, vasemmalle takakulmaan seisova maalimies männyn takana maastoverkossa, oikeaan takakulmaan maalimies pressussa harjanteen takana.

No, melkein kaikki meni toisin. Vasemmasta etukulmasta Pami toi rullan silmät loistaen. Mentiin näytölle ja tongittiin ja kaiveltiin piilo ylösalaisin: ei maalimiestä. Ei palkkaa. En torunut Pamia, koska tajusin, että kun Mika oli edelliselle koiralle ollut siinä piilossa, haju oli vielä voimakas. Pami kuitenkin hämmentyi selvästi. Oikea etukulma meni hyvin, vaikka Aija sanoi, että se tuli piilolle rulla suussa. Ei kuitenkaan nähty, missä vaiheessa se otti rullan, joten se siitä. Kiivettiin harjanteen päälle ja lähetin keskelle oikealle muka tyhjälle, mutta Pampulapa tulikin taas rulla suussa! No, ei kun näytölle vaan, ja siellähän se viimeiseksi oletettu maalimies makasikin! Tässä vaiheessa tajusin, että alueemme oli vino, takakulma oli lähempänä kuin olin luullut. Harjanne sotki meidän koordinaatit.  Näytölle lähtiessä sattui vielä sellainenkin moka, että Pami sai vasemmalla keskellä olevasta maalimiehestä hajun voimakkaan tuulen ansiosta. Näytölle lähtö oli melko nihkeää, koska halu lähteä vasemmalle oli voimakas. Onneksi Lauralla oli makkaraa, joten tuli kunnon palkka näytöltä. Vasen keskiukkeli meni hyvin. Sitten päätin ottaa oikealle tyhjän sillä välin, että vasemmalla oleva maalimies ehtii siirtyä seisomaan takakulmaan. Mutta eihän Pami enää uponnut kovin pitkälle oikeaan takakulmaan, kun oli jo nostanut ukon sieltä. Viimeiselle maalimiehelle tuli kiire, Pami ehti nähdä hänet ja syöksyi suoraan oikealta puolelta vasemmalle ukon perään. Karjuin kuitenkin Pamin pois, minkä seurauksena se ei meinannut sitten käskyllä lähteä etsimään mainittua viimeistä ukkoa. On se herkkis. Hienosti osasi kuitenkin ilmaista seisovan, joten siltä osin homma meni putkeen. Liian monta mokaa yksiin harkkoihin, mutta opimmepa taas paljon.

Unskille otettiin vain etukulmat, joissa umpipiiloissa maalimiehet. Ilmaisu kiintorullalla. Meni aivan nappiin. Makkara maistui ja wubba sai kyytiä.