(Olemme toki tehneet kaikkien koirien kanssa tässä välillä yhtä ja toista; mm.hakua, tottista ja jälkiä sekä pelloilla että metsissä, mutta) Viia-aussie, ikää 7 kk ja risat, on saanut jälleen uusia kokemuksia Josepan pentukurssilla.

Sunnuntaina kävimme Onttolan raunioradalla. Viia kiipeili betonielementtikappaleilla, kattopelleillä, autonrenkaanpuolikkailla, kiipeilytelineillä ja liikkuvalla tynnyrisilalla. Viia juoksi läp lyhyestä viemäritunnelista ja pitkästä viemäritunnelista ja kävi häntä heiluen kaapelikelojen sisään rakennettujen piilojen, rantatörmän sisään rakennettujen bunkkereiden, maassa kyljellään olevien roskisten sekä maahan kaivettujen kaivojen sisällä iloisena namuja syömässä. (Apua; onko mulla tässä pelatuskoira-ainesta?)

Tiistaina oli vuorossa kaupunkikierros: Harmittavan monta pentukurssikaveria oli jäänyt pois! Ruutkaava-alueelta Makuunin parkkipaikalta lähdimme kävelykadulle, ajoimme hissillä parkkihalliin, oleskelimme siellä hetken ja palasimme takaisin  (pelottavampia porraskäytäviä pitkin). Siirryimme kävelykadun ja puiston läpi Itäsillan alle kanavan rantaan, missä yliajavan liikenteen kolina oli melkoinen!

Istuskelimme hetken sillan alla kolinaa kuunnellen. Sitten jatkoimme Ilosaareen,  missä Viia olisi NIIN KOVASTI halunnut uida, mutta ryhmämme jatkoi matkaa rinnekatsomon kautta takaisin Itäsillalle ja edelleen Pub Palavein "pahoihin portaisiin". Eetu-collielle monet portaat oliat tosi vaikeat, mutta onneksi ensirakkaus  Viia kulki edellä, ja mitäpä Eetu ei olisi tehnyt perässä...

Näiden portaiden jälkeen vuorossa oli vielä pahemmat portaat, nimittäin teräsverkosta tehdyt, jossain S-ryhmän korttelin takapihoilla. Oho! Melko karseilta ne näyttivätkin! Hilkka ohjeisti kaikki kiipeämään enintään puolivälin tasanteelle saaka. Kas kun Viialla näytti olevan meno vielä siitäkin ylemmäs, niin jatkoimme. Ensimmäisen kerran tämän koiran elinaikana näin sen arkailevan/epäröivän/varovan jotakin - ja olin siitä kovin kiitollinen! Viia kiipesi itsenäisesti kuitenkin ylös saakka, ja tuli alaskin hyvin itsenäisesti, onneksi kuitenkin varoen.

Loppumatka keskikaupungilla  sujui rauhaisasti . Lopulta kotona Viia kulki koko illan perässäni kuin kerraten yhteisiä kokemuksiamme.

Onneksi tällaisella koirakokemuksella ja tällaisella aussiekokemuksella  löytyy perspektiiviä ja näkemystä näistä asioista! Ääks, huonosti sanottu . Siis olen iloinen iloinen, että osaan lukea koiraa paaaaaljon paremmin kuin 29 vuotta sitten.

Tästä mennään eteenpäin.

Niin Viian kuin muunkin lauman kanssa.