No itseasiassa ei ollut kovinkaan vilskeinen viikonloppu. Kovasta yrityksestä huolimatta en päässyt mihinkään mejä-kokeeseen, joten oli mahdollisuus osallistua lauantaina Onttolan raunioradan siivoustalkoisiin ja sunnuntaina aussietreffeille. Varsin leppoisa ja hauska viikonloppu siis.

Raunioradan siivouksessa Unski ja Pami saivat olla "apuna" Jossun flattipoikien kanssa, eli kanniskella pienempiä tavaroita edestakaisin toivoen, että joku vaivautuisi heittelemään niitä heille. Ilma oli varsin lämmin, ja päivän edetessä puiden oksille alkoi ilmestyä runsas valikoima anorakkeja ja puseroita ihmisten heiluessa hiki hatussa rojun kimpussa. Saatiin putsaus hyvälle alulle; jatketaan sitten, kun rajan pojat ja pelastuslaitos ovat käyneet koneineen raivaamassa isompia turhakkeita pois tieltä.

Sunnuntaiaamuna aussietreffeille mennessä tein Unskille pienen mejä-harjoituksen: lyhyt jälki, jonka varrelle neljä "makausta" nameilla höystettyinä. Jälki sai jäädä vanhenemaan treffien ajaksi.

Paikalle tulikin paljon väkeä: mukana oli 6 pentua - kauimmaiset (Tessu ja Mirka) Kuopiosta saakka! Kapusimme Päivilänvaaralle kauniissa syyssäässä ja teimme tulet kotaan. Koirat telmusivat keskenään meidän ihmisten jutellessa, kohennellessa hiillosta ja paistaessa makkaraa.

Vaaran laella kävi pyörähtämässä tummansininen farmariauto, joka kääntyi kiireesti takaisin meidät nähdessään, mutta olemme aivan varmoja, että takakontissa istui kaksi aussieta! . Varsin merkillinen tapahtuma!

Mutta mukana olivat Mira ja Vuk (Ardiente Chica Lanuda), Jenna ja Toma (Patchcoat Tristan), Mirka ja Tessu (Patchcoat Tecumseh) sekä walesinsprinkku Petteri,  Hanna ja Hippa (Patchcoat Tabitha) & Jatsi (Patchcoat Palmyra), Mari ja Lily (Of Gurrent Extreme Evita), Hilkka ja Kiri (Patchcoat Queenie) sekä Unelma, Pami ja miä. Petteri oli kovin tyytyväinen, kun tarjolla oli paljon kauniita naisia.

Joitakin kuvia, joskaan ei kovin järkeviä, täällä.

Muiden lähtiessä pikkuhiljaa kohti kotiloitaan tuumasin oikaisevani metsän läpi polkua pitkin suoraan autolle, joka odotteli jonkin matkan päässä Ilmon majalla, lähellä Unskille tekemääni jälkeä. Käppäilin kaikessa rauhassa polkua ja juttelin samalla Marin kanssa puhelimessa, kunnes tajusin yhtäkkiä, että olin kävellyt harhaan melko pitkään. No, fiksuna ja laiskana ihmisenä ajattelin, että oikaisen tuosta metsän läpi takaisin ladunpohjaa seuraavalle polulle, kun en viitsi kiivetä takaisin vaaralle. Erehtymättömän (not) suuntavaistoni ohjaamana lähdin puskemaan läpi ryteikön. Koirat olivat melko ihmeissään tiheikössä rämpimisestä. Kyllä olisikin vesuri tai viidakkoveitsi ollut välillä tarpeen. Lopulta pääsimme takaisin polulle ja sitä myöten myöskin autolle. Unskin jälki meni hienosti ja väsyneinä ajelimme kotiin. Itse asiassa meillä meni vähän yli 2 tuntia metsässä rämpiessä. Tulipahan ainakin liikuntaa.

^Tästäkö myö mennään? Ootsie nyt ihan varma?

^Täällähän se polku menee!

^Ossaastsie nyt mamma kottiin tätä valtatietä myöten?

^Siellähän se oma Puolukka tököttää... vettä!...vettä!