Jippii, Pamille JK3! Kyllä, olen tosi iloinen, vaikka tottis oli ala-arvoista ja kokeessa sattui monta kommellusta. Jännitin aivan hirveästi, sillä meidän kaikki pk-kokeet viime vuonna menivät penkin alle; viimeisimpänä oli muistissa 53 pisteen tottis elokuulta, kun Pami oli TOSI pahasti valeraskaana. Nyt ei oltu taskaan treenattu tarpeeksi - osittain pentujen ja Pamin äitiysloman takia, osittain omaa saamattomuuttani.

Luulin, että seuraaminen ainakin olisi parantunut huomattavasti, koska treeneissä olen sen saanut nyt hyvälle mallille, tiiviiksi ja latautuneeksi. Pami vaikuttikin tosi innokkaalta, mutta sillä hetkellä, kun annoin käskyn ja lähdettiin suorittamaan, Pami erkani minusta puolen metrin päähän sivusuuntaan ja siellä se sitten pysyi. Välillä se katseli maisemia ja välillä seurasi parina ollutta hoffia, joka ei suinkaan pysynyt paikallamakuussa, vaan jumppasi ikävissään toinen toistaan hauskemmissa asennoissa.

Samaa rataa jatkui koko tottis. Liikkeestä istuminen meni puutteelliseksi, koska Pami jäi seisomaan, ja estenoudossa se ei ottanut tullessa tarpeeksi vauhtia ja kiersi esteen. Kaiken muun Pami kyllä teki, mutta vireestä ei juuri voida puhua, se oli sellaista diipadaapailua, vaikka kiittelin sitä välillä ihan reippaasti. Tuomarin arvostelua odotellessani ajattelin, että olen tyytyväinen, jos tulee yli 60 pistettä, mutta jos tulee alle, en kisaa enää ikinä pk-puolella tuon kanssa. Mutta me saatiinkin 73 pistettä! En ollut uskoa korviani! Olimme viimeinen pari, joka pääsi maastoon, karsinta oli nimittäin 15 koiraa tottiksen perusteella maastoon, ja osallistujia oli paikalla 18. Harmitti kyllä tosi paljon Hannan ja Jatsin puolesta, jotka saivat tottiksesta 72 pistettä. Jatsi oli nimittäin innokas ja iloinen, mutta teki aika paljon virheitä kaikessa innossaan.

Meille osui jälki numero 9, se oli Selkiellä Siprissä ja lähtöaika 00.15. Ajelimme Sipriin hyvissä ajoin, ja siellä rauhaisassa kesäyössä lenkitin koirat (Unski oli tietysti mukana), vaihdoin vaatteet, söin eväitä ja lueskelin kirjaa. Olin rauhallinen ja onnellinen vain siitä syystä, että päästiin maastoon saakka. Tuomari Heikki Ryynänen tuli lähettämään jäljelle ratamestari Ilkka Tammen kanssa, ja he olivat myös vastaanottamassa kepit. Pami teki hieman sivusuuntaista liikettä janalla, mistä lähti 2 pistettä (tuomarin kommentti: niitä harvoja koiria, jotka eivät lähteneet takajäljelle). Jälki löytyi helposti ja siitä lähdettiin aika haipakkaa, mistä johtuen varmaankin menimme ensimmäisen kepin yli. Kaksi ensimmäistä kulmaa oli teräviä, ja Pami teki molemmissa pikku tarkistussilmukat, mutta eteni vakaasti. Pystyin seuraamaan jäljentekijän jälkiä maastossa lähes koko matkan. Kolmannen kepin jälkeen Pami alkoi touhottaa ja lähti jonkin eläimen perään. Karjaisin niin kovasti, että itsekin säikähdin, mutta Pami palasi kuuliaisesti jäljelle ja jatkoi hommia tyynesti. Melko läheltä tietä löytyi neljäs keppi, jossa oli kumirenksu ympärillä. Näin Ilkan auton tien varressa ja ajattelin, että vien nämä kepit ja lähden paikkaamaan vielä ensimmäistä, jos aikaa riittää. Juoksimme keppejä palauttamaan, ja Ilkka sanoi, että eikö sulla olekaan kuutosta? Minä kun luulin, että kuutonen oli se, jossa oli kumppari ympärillä. Ilkka kertoi, että kuutosessa on viiva numeron alla, ja aikaakin on vielä 10 minuuttia. Onneksi en ollut päästänyt pamia liinasta, joten juoksimme hirveää vauhtia takaisin siihen, mistä olin tullut tielle. Lähetin Pamin etsimään jäljen uudelleen, se nappasi jäljen oitis ja lähti etenemään tien suuntaisesti. Edettyämme kolmisenkymmentä metriä Pami kääntyi suoran kulman vasemmalle ja muutaman metrin päästä noukki kuutoskepin. Samassa soi kännykkäni kello, joka kertoi, että aikaa on jäljellä 5 minuuttia. Mahtavaa! Juoksimme palauttamaan kepit ja Ryynänen kehui janatyöskentelyä, antoi 148 pistettä maastosta ja kertoi, että yksi esine ruudusta riittää tuloksen saamiseen. Palkkasin Pamin kunnolla patukkaleikillä ja lihapullilla ja rallatellen ajelimme takaisin Pärnävaaralle.

Kentälle tultuamme otin Unskin autosta ja aloin leikkiä sen kanssa wubballa kentällä, mutta koetoimitsija Merja sanoi, että alkakaa vain mennä esineruutujonoon. Tuumasta toimeen siis, vaikka jouduimmekin jonottamaan hyvän tovin hyttysten syöttinä esineruutuun pääsyä. Keli oli rutikuiva ja aivan tyyni, ja kilpailijat yksi toisensa jälkeen tulivat ruudusta ja kertoivat masentuneina koiran löytäneen vain yhden esineen tai ei yhtään. Olin toiveikas, että pami sen yhden tarvittavan esineen löytäisi. Vihdoin tuli meidän vuoromme, ja Pami oli taas intoa täynnä lepäiltyään autossa pari tuntia. Lähetin sen ruutuun oikeasta etukulmasta, ja heti hyvällä pistolla se toi lasten tossun. Kehuin ja lähetin uudelleen. Nyt Pami juoksi edestakaisin, ristiin rastiin, välillä jouduin komentamaan sitä takaisin alueellekin ja kerran se jopa jäi seisomaan takalinjalle ja katsoi mua sen näköisenä, että ootko varma, että täällä on vielä jotain? Annoin uuden käskyn ja Pami jatkoi jälleen yhtä vauhdikkaasti hommia. Yhtäkkiä se äkkäsi hajun ja tuli pikkuinen lompakko suussaan. Kehuin taas kovasti ja lähetin uudelleen hommiin. Silloin toimitsija sanoi "aika!" ja kutsuin Pamin pois. Luovutimme ruhtinaalliset kaksi esinettä ja saimme arvostelut, tuloksena 21 pistettä. JIIHAA, KOULARI! Pami sai kunnon ruoka-annoksen, taputukset, rapsutukset ja hurjat kehut. Ja Unski siinä ohessa, kun oli niin hienosti jaksanut lähes koko yön kannustaa.

Kisakeskuksessa ahmin heti pussillisen karkkia ja hyvillä mielin hurrasin ja taputin kaikille menestyneille. Neljältä olin jo kotona ja täydessä unessa.

Kisojen tulokset täällä.