Pitkäperjantain perinteisen räntätuiskun jälkeen koitti kirkas ja kylmä pääsiäisviikonvaihde. Perjantaina kuitenkin kävimme katsomassa agilitykisoja Kulhon maneesilla, mukana meiltä olivat Tessu ykkösissä ja Susu kakkosissa. Hienosti hyppelivät molemmat taitavien ohjaajiensa hyppysissä! Samalla keikalla vein Unelman, Pamin ja Viian lenkkeilemään Kanervalan puistoon. Mukavaa oli vaihtaa välillä lenkkimaisemia ja muistella nuoruuden lenkkipolkuja Taitsun kanssa...

Kun palasimme kotiin Tiina, Eetu ja pikku Fanny olivat saapuneet meille pääsiäisloman viettoon. Koko ilta menikin Fannyn kanssa leikkiessä kun ukki ja vanhemmat lähtivät kaupunkiin. Oli aivan ihana ilta. En tiennytkään, että verhotupsut ovat viekkaita ja pitkähäntäisiä kettuja ja meidän yläkerrassa on synkkä metsä. Tulipahan laulettua "Mummo kanasensa niitylle ajoi..." Varmaan kolmekymmentä kertaa. Koirat olivat juonessa mukana  alkuhämmästyksestä toivuttuaan.

Lauantaina kävimme jälleen agilitykisoissa, tällä kertaa katsomassa Pirjon ja Elsan upeita suorituksia! Serti kävi harmittavan lähellä: sen sai toiseksi tullut koirakko Elsan ja Pirjon ollessa kolmansia. Hieno sijoitus joka tapauksessa! Paikalla olivat myös Hilkka ja Hanna koirineen, joten kävimme porukalla vähän riehuttamassa koiria Kulhon koulun takaisessa maastossa.

Pyhät menivätkin sitten kotiporukalla leikkiessä ja ulkoillessa lähinnä Fannyn ehdoilla. Ihana lapsi! Mimmu-mummin ja Ukin kullanmuru Pusu. Mahtavat hankiaiset vain jatkuvat ja tuovat lenkkeilyyn aivan uuden ulottuvuuden. Ja takapihaltamme aukeaa n. 10 hehtaarin kokoinen tottiskenttä Nauru!

Kesän harrastuskuviotkin alkavat hahmottua. Viia on ilmoitettu hakuryhmään, vepen alkeiskurssille ja useisiin paimennustapahtumiin. Kaikki koirani pääsevät sekä Patchcoat-leirille kesäkuun lopulla että aussieleirille heinäkuun lopulla. Lisäksi tehdään jälkeä, tottista ja esine-etsintää koko porukalla. Jihuu: kevät tulee kohisten!