Viia on astunut jäljestyksen ihmeelliseen maailmaan. Se kun on melko rauhallinen ja minä taas kärsimätön, niin en tehnyt sille mitään makkararuutuja, vaan poljin suoraan n. 10 m pitkän jäljen heinikkoon aitan taakse. Joka toiselle askeleelle laitoin lihapullan palan. Jälki vanheni n. 10 minuuttia ja sitten hain pikkukoiran. Asetuin sen kanssa noin puolen metrin päähän jäljen alusta ja näytin sille heinikkoa ja höpöttelin kaikenlaista, mikä saisi sen nuuskimaan maata. Nuuskihan se. Ja löysi lihapullan! Voi sitä ihmetystä! Sen jälkeen Viia tuumasikin, että joo tää oli tosi nasta juttu, mitä sitten tehdään? Käänsin sen uudelleen jäljen suuntaan, ja rapsuttelin maata. Viia lähtikin nuuskimaan jälkiäni - ja löysi toisenkin lihapullan palan! Voi sitä riemua! Taas näytin maata, ja sitten tytteli jäljesti koko matkan hienosti loppuun saakka noukkien tarkasti namipalat heinikosta. Seurasin aivan kannoilla ja kehuin hiljaa. Pikku mättään takana odotti kokonainen kasa lihapullia. Viia söi ne hyvällä halulla ja heittäytyi sitten selälleen rapuisteltavaksi. Kehuin ja rapsuttelin ja sitten leikittiin vielä wuballa.

Olipa pentukoira iloinen löydöistään!