Ensinnäkin täytyy kertoa, että nettiyhteytemme katkesi mystisesti viime lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.  Jätimme vikailmoituksen Soneralle, koska emme havainneet itse mitään vikaa laitteissa tai piuhoissa  tietokoneen läheisyydessä. Tiistaina aloitimme keittiöremontin ja seinäpaneeleita purkiessaan isäntä törmäsi outoihin piuhoihin hirren ja paneelin välissä, ja kun huomasi, että poikkihan ne ovat, niin repi metrikaupalla piuhaa pois ja heitti roskikseen. Vielä siitäkin meni vuorokausi, ennen kuin päässäni syntyi lamppu: ehkä näillä asioilla oli jokin yhteys.

Lopulta kävi ilmi, että pentukoira Viia oli nakertanut puhelinkaapelit poikki kolmesta kohtaa ja isäntä repi loput pois. Hyvä työpari. (Tässä vaiheessa onneksi Mari tuli apuun ja antoi auliisti käyttää omaa konettaan ja nettiyhteyttään aussieleirin ilmoittautumisten käsittelyssä.) Tänään lopulta pari vihmerää ukkelia kävi laittamassa uudet piuhat. Saman tien sain myös vanhan puhelinnumeroni taas käyttöön - kaikki toimii siis jälleen!

Mutta asiaan:

Tiistaina läksin tokoilemaan koko koplan kanssa Nuuskujen treeneihin. Pikku Viia pääsi enisimmäistä kertaa elämässään yhtään mihinkään treeneihin. Viia meni suinpäin kaikkien ihmisten ja koirien luo. Ainoastaan yksi nuori barbet herätti epäilyksiä, kun sen kiharaisen turkin alta ei näkynyt silmiäkään ja se vaikutti itsekin hyvin epäluuloiselta, mutta nuuskaisun jälkeen sekin oli selvitetty tuttavuus. (Hieman turhan avoin on tuo hauvavauva mielestäni, toim. huom.)

Viia oli siis mukana pentutoko-ryhmässä kaikein nuorimpana osanottajana. Oppitunnin aiheena olivat ohitukset, mikä olikin meille juuri sopiva aihe.  Teimme ensin kontaktiharjoituksia, sitten ohituksia pareittain ja lopuksi erilaisia pujotteluja. Viiahan tekee mitä tahansa namin perässä, ja onneksi oli pieniä lohinameja taskut täynnä.  Opekin sanoi, että pienin veti kyllä pinnat himaan . Oppivainenhan tuo on, mokoma. Viia sai ilta-ateriansa autolla, mutta oli mättänyt niin paljon namuja, ettei jaksanut kaikkea.

Sitten oli Unelman vuoro ennen varsinaisen toko-ryhmän alkua. Teimme seuraamista ja liikkeestä istumisia, seisomisia ja maahanmenoja, sekä muutamia luoksetuloja. Mummelin into ja viretila on aina vain sammumaton, ja seuraaminen alkaa olla niin kohdallaan, että pari ihmistä tuli kysymään, milloin ollaan kisoihin menossa . No ei olla! Ja siksi se ehkä meneekin niin hyvin!

Tokon kilpailevien  ryhmää tuli ohjaamaan Susanna Maksimainen. Aiheena oli varsinaisesti hyppy, mutta hyppyestettä ei paikalla ollutkaan . Mutta Susanna rakensi varikolla lojuvista tavaroista pari estettä, joiden kanssa halukkaat voivat tokon hyppyjä harjoitella. Muina aiheina olivat häiriöt ja jäävät liikkeet. Pamin kanssa saimme hurjan hyvän kontaktitreenin, kun Susanna höpötti "liikkurina" kaikenlaisia käskyjä, ja Pamin piti kuunnella vain minun käskyjäni maahan, istu, tai sivulle (meillä nuo käskyt ovat MA, IS ja SIVU).  Susanna jopa pompotteli kahta kumipalloa meidän takana, ja se oli kyllä Pamille melko kova paikka! Onneksi mulla oli mukana palkkana Pamin oma lussupallo,. Pamin omat tavarat vievät aina voiton muista houkuttimista!

Harjoittelimme myös jääviä liikkeitä, joista istuminen tuntui olervan kaikista epävarmin. Susanna antoi pari hyvää vinkkiä palkkaamiseen - eli treenattavaksi miun oma käyttäytyminen, palkkaamisen tapa ja ajoitus. Kyllähän superhyvä koira tekee juuri niin kuin ohjaaja sanoo - katsonpa siis peiliin taas kerran, ja opettelen asian itse, ennen kuin sotken koiraparkaani.

Jälleen kerran päällimmäiseksi jäi fiilis, että pitäisi ohjaajana yrittää yltää huippukoiran tasolle! Pami on kyllä niin ainutlaatuinen, että haluaisin todellakin antaa sille enemmän mahdollisuuksia vaikka nyt tokon puolella, kun siitä ei kerran käyttövaliota tullut. (Vaikka olin siitä jo melko varma, kun olin jo itsenikin siihen valmentanut...)

Vielä kerran pitää kuitenkin todeta tähän, että KVA ei kerro koirasta paljoakaan, mutta ohjaajasta lähes kaiken.