Lauantaina vietettiin meillä lähiseudun aussieväen pikkujouluja. Mari, Ari, Oscar ja Kida, Satu ja Viiru, Hanna, Kimmo, Atte, Jatsi ja Hippa sekä Hilkka Kirin ja Valon kanssa ilmestyivät sovittuna aikana, ja lähdimme lenkkeilemään kamalan hulabaloon kanssa. Pami kuritti tyttäriään Hippaa ja Kiriä; Viiru, Viia ja Valo painivat keskenään, Kida katseli aluksi huuli pyöreänä Patchcoat-suvun välienselvittelyä, Jatsi ja Unelma yrittivät kävellä hieman sivummassa hieman sivistyneemmin ja porukan ainoa Mies, pikku Oscar, nautti tyttöjen keskellä vesi suusta tippuen. Oscar käyttäytyi niin kohteliaasti, että kukaan tytöistä ei rähähtänyt sille, ja Oscar sai elvistellä tyttöhaaremissa kaikessa rauhassa. Unelma jopa oli varsin otettu pikkumieheltä saamastaan huomiosta.

Lenkin jälkeen tultiin meille kahvittelemaan nyyttärien merkeissä. Herkkuja oli taas niin paljon, että niitä riitti vielä takaisin koteihin viemisiksikin. Koirat jatkoivat leikkiä vielä, kuka sisällä, kuka pihamaalla. Unelma vetäytyi kuningattarena lepäilemään lampaantaljalleen aivan kuin esitellen sitä. Oli oikein kiva tavata teitä kaikkia, kiitos käynnistä!

Sunnuntaiaamuna vetelästä kelistä huolimatta pakkasin pitkästä aikaa hakukamat ja Viian kyytiin ja ajoin Selkielle Josepan hakutreeneihin. Väkeä tulikin sen verran että saatiin aikaan kaksi ryhmää. Meidän ryhmän treenit aloitti Auli Takun kanssa. Suunnitelma näytti niin hyvältä, että kaikki muutkin päättivät tehdä lähes samalla tavalla. Viialle harjoitus oli liian haastva, mutta selvittiinpä siitä jollain tavalla:

Aluksi näytettiin Viialle, kun kaksi maalimiestä lähtee metsään yhtä aikaa. Vasemmalle ukko jäi etukulmaan, oikeanpuoleinen meni valepiilon ohi kulmaan saakka, mutta eteni siellä sivulinjaa pitkin n. 10 m. Lähetin Viian ensin siis vasemmalle, mutta se olisi mieluummin lähtenyt oikealle tutumman Hilkan perään. Lähetin uudelleen, ja etenihän se Viia hieman arvellen perille saakka ja Aulin syötellessä namuja lapselle menin itsekin piilolle ja kehuimme penneliä yhdessä. Toiselle ukolle, eli sinne Hilkan perään Viia lähti aivan täysillä. Se tutki mennessään pensaassa roikkuvan pressun, mietti sitten vähän aikaa ja eteni kulmaan saakka. Sieltä se kääntyi hieman alueen suuntaan, jäljesteli vähän, pysähtyi, nuuski ilmaa - ja tuli sitten luokseni. Kehuin kovasti ja lähetin uudelleen vähän eri kohdasta. Viia ei oikein halunnut lähteä, joten pyysimme Hilkalta ääniavun. Kun sittenkään ei tytteli oikein rohjennut edetä, niin lähdin sen perässä. Etenimme yhdessä, ja pienen matkan kuljettuamme Viia saikin hajun ja juoksi iloisena maakuopalle Hilkan luo syömään namuja. Taas sai tyttö yhteiskehut. Kolmas maalimies oli taas vasemmalle, ja pyysimme häneltä ääniavun. Nyt Viia lähti aivan täysillä ja teki hienon löydön. Neljäs maalimies jälleen oikealla puolella ääniavun kanssa. Tämäkin meni mainiosti, syöteltiin namit lapselle ja lopuksi vielä kaikki leikkivät Viian kanssa wuballa. Se innostui oikein murisemaankin Aulille . Vaikka märkää lunta oli lähes puolisääreen, oli hyvä että lähdettiin, sillä edellisestä treenistä olikin jo kulunut näköjään liian pitkä aika. 

Hakutreeneistä ajelimme suoraan Helinän luo Noittaalle. Viia tuli lampolaan ihan innoissaan ja tepasteli ympäriinsä lampaita nuuhkien. Saimme taas käydä ulkoiluttamassa kantavien katrasta. Raskas lumi olikin itse asiassa oikein hyvä: se hidasti sekä lampaiden että koiran vauhtia. Pidin Viian aluksi liinassa, mutta kun se käyttäytyi niin kovin kauniisti vaikka olikin oikein innokas, niin laskin hihnasta irti ja annoin pikku koiran hakea tasapainoa vapaammin. Kävelyttelimme rouvia pellolla sen aikaa, että Helinä ehti vaihtaa kuivikkeet, ja sitten paimensimme katraan takaisin sisälle syömään. Hassut lampaat söivät pikku ulkoilun jälkeen ihan kuin eivät olisi viikkoon ruokaa nähneetkän. Kiitos taas Helinälle lampolavierailusta ja Rauhalle pikaista paranemista!