Rakas Unelmani täyttää tänään 10 vuotta. Viime vuonna kun juhlimme 9-vuotissynttäreitä oikein suureellisesti, mietin, että millaiset juhlat olisivat Unskin mielestä ehkä vielä ihanammat, ja tulin siihen lopputulokseen, että varmaan pallomeri olisi sellainen juttu, joka ylittäisi Unskin villeimmätkin unelmat. Mutta nyt sattui juhlapäivä pahasti mun työpäiväksi ja vielä nuo lastenlapsetkin pukkautuivat maailmaan juuri tällä viikolla, joten juhlittu on lähes perhepiirissä pienimuotoisesti. Unelma on saanut kyllä runsaasti onnitteluja niin postin, puhelimen kuin sähköpostinkin välityksellä - kiitos vielä kaikille onnittelijoille näin emännänkin puolesta! On ihana tietää, että Unskilla on paljon ystäviä . Kävihän meillä toki vieraitakin: Hanna, Kimmo ja Atte tulivat juuri, kun meillä oli pallopeli pihassa meneillään, ja toivat jopa Lahjan! Paketista kuoriutui piippaava pehmokirahvi, jonka nimi on nyt sitten Lahja. Unski tuntee kaikki lelunsa nimeltä. Olipa hienoa saada edes yksi uusi lelu; pihi emäntä nimittäin ajatteli, että koska viimevuotisista runsaista lahjoista on vielä yksi ehjänä (vaaleanpunainen siili), niin eihän nyt kannata ostaa uutta.

Herkkuja sen sijaan on nautittu aamusta asti: aamupalaksi mahtavat lihaköntit makaronilaatikon kanssa ja nyt iltasella Cesar-lihahyytelöä - ja tietysti tavallista enemmän juustosiivuja yms. mitä nyt pöydiltä yleensä "putoilee" (mämmikoura isäntä) .

Unelma on ollut ihana aina, ja paranee vain vanhetessaan (ainakin toistaiseksi). Tässä Unelma lähes 10 vuotta sitten (ikää 8 viikkoa)...

...ja tässä Unelma tänään, 10 vuotta vanhempana ja 10 kertaa suurempana, mutta ihan saman näköisenä ja mieleltään yhtä lapsena ("pallo" on yksi viime vuotisista synttärilahjoista; voi todeta, että se on ollut todella mieleinen, kiitos Kirin perhe!)