Olipa kiva treenata yhdessä tottista ja esineruutua! Hakuryhmstämme olivat paikalla tosin vain Mika & Lyyti sekä Aija & Rini, mutta Lyytin perhe oli myös mukana ja myöhemmin saapuivat myös Heli ja Helvi-kultsu.

Oltiin siis Pärnävaaran isolla kentällä ja minulla kaverina Unski, Pamilla kun on on nuo juoksupäivät vielä menossa. Laitoin Unskin paikallaoloon ja tulin sitten "lähtöpisteeseen" ampujaksi ja henkilöryhmään. Harjoiteltiin kokeenomaisesti tarkoituksena katsoa, mihin jatkossa on kiinnitettävä eniten huomiota. Eevi toimi tuomarina ja ilmoittautumisen jälkeen Mika ja Lyyti suorittivat lyhennetyn tottisosuuden. Unskin paikallaolo sujui hienosti. Seuraamisen alkuvaiheessa oli tietysti taas virtaa ja edistämistä, mutta alkoi sujua myöemmin mukavasti - tyypillistä Unskia. Tällä kertaa liikkeestä istuminen ei meinannut onnistua millään. Juoksusta maahanmeno voisi olla nopeampi. Luoksetulo voisi olla nopeampi. Juoksusta seisomaan jääminen takkuili myös. Noudossa luovutus voisi olla hiukan lähempää - toisella kerralla olikin jo parempi. Hyppyjä ei otettu, kun ei jaksettu raahata esteitä kentälle. Eteen lähettäminen ja maahanmeno ok.

Tavoitteina siis erityisesti jääviin liikkeisiin nopeutta.