Miun ikioma pikku Pampulainen, maailman paras aussietyttönen, täytti eilen 9 vuotta! Mietin pitkään, minkälaiset synttärijuhlat Pamille järjestäisin. Unskillahan oli megalomaaniset bileet 9-vuotispäivänään lahjoineen, vieraineen, tarjoiluineen, kilpailuineen ja leikkeineen. Ne oli tosi kivat synttärit, mutta Unski nauttii vähän eri asioista kuin PamPam. Yritin päästä Pamin pään sisään, ja mietin, mistä Pami pitää kaikkein eniten. Pami rakastaa tekemistä. Mitä tahansa, kunhan saa panna kaikkensa peliin ja tehdä, mitä osaa. Pami rakastaa myös ruokaa ja herkkuja. Ja kolmanneksi Pami nauttii suunnattomasti Helin hoidoista. Miunkin hieronta, harjaus ja kaikki hoitotoimenpiteet ovat jees, mutta Heli ammatti-ihmisenä on ihan paras.

Pamin syntymäpäivä alkoi hieman tavallista herkullisemmalla aamupalalla ja onnentoivotuksilla pusujen kera. Töistä tultuani Pami sai kaulaansa juhlapantansa.

(Rumasti reuhottaa tässä tuo pannan pää, mutta näkyypähän paremmin. Sinisessä sydämessä lukee Pamela ja puhelinnumero.)

Koirat pissalenkille, autoon ja vauhdilla Tohtori Kontun kautta Helin vastaanotolle. Selitys eläinklinikalla käyntiin tuonnempana. Pami on niin mielissään päästessään Helin käsittelyyn, että asettuu itse patjalle makaamaan sopivaan asentoon <3. Ihanan hieronnan jälkeen oli tarkoitus mennä tekemään jälkiä ja esineruutua, mutta mie torvi erehdyin menemään kauppaan. Pilkon Citymarketissa oli jotkut super-alepäivät ja väkeä kuin helluntaiepistolassa. Siellä jonottaessa vierähti hyvä tovi, ja kello oli jo lähes puoli seitsemän, ennen kuin olimme kotona. Siispä porukalla vain reippaalle metsälenkille, jonka jälkeen tytöt saivat isot savuluut pihanurmella jyrsittävikseen. Unski ei luusta välittänyt; jäipähän Viialle ja Pamille enemmän namusteltavaa.

Juhlia oli siis jatkettava tänään. Kävin polkemassa jäljet koko porukalle. Jäljentekoa aloitellessani tajusin, että yhtään jälkikeppiä ei tullut otettua mukaan. Puiset pyykkipojat saivat siis kelvata. Juhlakalu sai pitkän peltojäljen, jossa oli seitsemän kulmaa ja neljä pyykkipoikaa. Viialle tein n. 150 m pitkän, makkaralla höystetyn kaaren pellolle. Unskille metsään puolen kilsan mutkikas jälki kolmella pyykkipojalla. Jätin jäljet vanhenemaan ja lähdin lauman kanssa puolentoista tunnin pyörälenkille. Hieno, tyyni ja pilvipoutainen sää!

Jäljestyksen menivät hyvin. Viian makkarajälki oli juuri sopiva. Täytyy vain treenata hieman ahkerammin, niin hyvä tulee. Keppi-ilmaisunkin voisi tietysti opettaa. Nyt jäljen päässä oli makkararasia. Kun Viia löysin sen, kehuin kovasti ja pyysin menemään maahan. Siitä hyvästä aukesi rasia ja makkarat maistuivat. Wubbaa vielä lennäteltiin loppupalkaksi. Pami jäljesti hyvin, mutta pyöri pitkään ensimmäisessä kulmassa. Pyykkipojat eivät herättäneet sen enempää kummastelua. "Kepeistä" palkkasin kuivalihalla ja loppupalkkana oli wubbaleikki. Kovin oli päivänsankari tyytyväinen.

Koska Unskilla on alkanut olla muutaman kerran sekoilua jäljellä, varmistin jäljellä pysymisemme muutamin merkein. Hienosti mummu kuitenkin selvitti kiharaisen jäljen kolmine ojanylityksineen ja nosti nikottelematta pyykkipojat. Wubba olisi kyllä päässyt hengestään, jos sillä sellainen olisi ollut.

Nyt nukkuu onnellinen aussiekolmikko päikkäreitään. Illalla käydään vielä esineitä etsimässä ja huomenna olisi tottistelun vuoro.

Niin, se tohtorilla käynti:
Unskillahan todettiin noin kuukausi sitten alhaiset leukosyyttiarvot ja virtsan ph. No, keskiviikkona kävimme kontrollissa, ja leukkarit olivat kunnossa (ilmeisesti jokin ohimenevä tulehdus, siis), mutta ph oli edelleen alhainen. Saimme mukaan Royal Canin S/O Urinary -lääkeruokaa ja ohjeeksi syöttää VAIN sitä pari päivää. Eilen siis otettiin jälleen pissanäyte ja sitä kiikutin Martinalle tutkittavaksi. Ph olikin nyt "De Luxe", sanoi Martina, ja jatkoi: "Nyt tehdään experimentin". Ohjeeksi siis syöttää jälleen tavallista ruokaa viikonlopun yli, ja maanantaina jälleen näyte. Jos ph on laskenut uudelleen, siirrytään kokonaan Urinary-ruokaan. Onneksi Unski piti siitä tosi paljon. Normaalistihan Unski on nyt syönyt Hill's Adult Mature 7+ -nappulaa  höystettynä lihoilla, piimällä, kasviksilla, kotiruoalla ja milloin milläkin sörsselillä. Maanantaihin siis.

Sirkku kuvasi Pamia, niin Unski tietysti asettui tottuneesti etualalle poseeraamaan.

Pulmu, melkein 9 v.

Illalla oli vuorossa Josepan hakutreenit Onttolan raunioradalla. Itse olin toivonut, että menisimme sinne treenaamaan, koska toivoin, että saisin Viiaa käyttämään paremmin nenäänsä. Metsässä - ainakin aukeilla paikoilla - se etsii mieluusti silmillään. Raunioradalla siihen ei kertakaikkiaan ole mahdollisuuksia. Koska Viia on rohkea ja irtoaa hyvin, tarkoituksena oli lisätä sen motivaatiota vaikeampien piilojen ja alustojen kautta. Ensimmäinen maalimies oli umpiroskiksessa ihan polun varrella. Viia paikallisti maalimiehen hyvin, yritti kiivetä roskiksen päällekin, mutta ei oikein tajunnut mitä olisi pitänyt tehdä, ennen kuin maalimies alkoi jutella kannen raosta. Kehuin koiraa ja avattiin kansi ja oi! Sieltähän paljastui maalimies wubban kanssa! Hetken leikin jälkeen otin lelun pois ja kehotin Viiaa etsimään lisää ukkoja. Tosi upeasti se paikallistikin maalimiehen viemäriputkesta tiilikasan harjalta. Upea löytö! Ja jälleen wubba! Kun lähdimme etsimään kolmatta maalimiestä, Viia oli jo aivan innoissaan. Kolmannelle pitikin mennä suurten betonilaattojen, kattopeltilevyjen ja "huonon katon" kautta - mutta sielläkin oli wubba! Neljäs maalimies oli "ihan helppo": Piiloutunut metsikköön kaapelikelan taakse. Helppo nakki! Uskon, että tällä harjoituksella pääsimme päämäärään: lisäsimme Viian intoa, oma-aloitteisuutta, nenänkäyttötaitoa ja ilmaisuvalmiuksia myös vaikeammassa maastossa ja umpipiiloissa.

Ja sitten koitti varsinainen yllätys:

Kun meillä kaikilla oli raunioradalla niin mukavaa (paitsi miulla viemäriputkessa), eikä kenelläkään ollut kiire pois (paitsi miulla vessahätä), myös Unski ja Pami saivat mahdollisuuden pikku treeniin! Itse asiassa ryhmä olisi ollut valmis vaativampaankin harjoitukseen, mutta otin molemmille mummeleille yhden ukon. 

Kumpikaan ei ollut tehnyt yhtä ainutta hakuharjoitusta sitten viime marraskuun. 

Annoin maalimiehille ohjeet mennä ihan mihin tahansa - mieluummin varsinaisen raunioalueen taakse, ettei vain sattuisi mitään putoamisia tms. Pami kun ei ole lainkaan etsinyt raunioilla, ja vauhtia saattaa olla vähän liikaa.) Ihanat maalimiehet ottivat omia namujaan taskuihinsa, kun en ollut osannut ollenkaan varautua moiseen tilaisuuteen.

Siispä mummelit ulos autosta, ensin Pami Lealle hihnaan ja Unskille PK-liivit päälle ja kiintorulla kaulaan. Ai tiesikö mummo, mitä piti tehdä? Tuskin pysyi liinassa. "Ratamestari" näytti alueen ja lähetin Uu-mummun menemään. Hieno, laaja, syvä pisto alueen vasempaan laitaan. Sitten kehut ja uudelleen lähetys. Kotvan seikkailtuaan mummeli tuli kiintorulla suussa ja toimi kuin unelma: "Irti!"-käskyllä rulla suusta, sivulle ja liina kiinni. "Näytä!" -käskyllä täyttä höyryä maalimiehen luo namuja syömään. Loppupalkkana oli wubba, jota Unski vinguttikin koko matkan Lean ja Pamin luo.

Sitten oli Pamin vuoro. Ihan yhtä innoissaan - ellei vielä enemmänkin - oli tämä mummeli. Ensimmäinen pisto oli hieno, pitkä, syvä ja laaja. Sitten Pami palasi luokseni kannustusta ja uusia ohjeita saamaan. Ja toiselta pistolta se palasi kiintorulla suussaan, heitti sen käskystä pois ja lähti nappulat kaakossa näytölle. On se niin hieno. Ihanalla maalimiehellä oli ihania herkkuja ja lopuksi löytyi myös ihana lussupallo. Maalimielheltä palatessamme  seuraamme liittyi Unelma, joka ei ilmeisestikään ollut kertakaikkiaan pysynyt Lean käsissä. Tyytyväiset mummelit saivat kanniskella lussupalloa ja wubbaa kilpaa autolle.

Niin se vaan on: Kun kerran oppii ajamaan pyörällä, ei tee enää virheitä siinä hommassa. Vanha koira on ajatuksen jatke ja muuttuu pikkuhiljaa ihmiseksi. Vanha koira kaikkine puutteineenkin on luotettava ja uskollinen. Olipa kyse hausta tai lasten kaitsennasta. - Mikä tietysti on kaikista tärkein tehtävä.

Aivan ihana päivä.

Kiitos kaikille mukana olleille!

Max (Patchcoat Valiant) on ollut meillä yhdeksän päivää hoidossa. Hauska tuollainen vuosikas poika: loputtoman avoin, iloinen, energinen ja hyväntahtoinen. Elämä on laiffii, maailma on tulvillaan upeita asioita, ihmiset ovat aivan fantastista porukkaa.

Kävin Maxin kanssa luustokuvauksissa, ja lääkärin vastaanotolla vasta oli kivaa Maxin mielestä! Iloisena se touhotti ympäriinsä kunnes sammui ihan yhtäkkiä nukutuspiikin vaikutuksesta. ja muutamaa tuntia myöhemmin kun se heräsi, oli varmasti paha olo ja toimintakyky nollassa vielä pitkän aikaa, mutta häntää pystyi kyllä heiluttamaan kaikille vaikka kieli roikkuikin poskessa.

Viia ja Max ovat olleet erottamattomat. Kuin paita ja peppu ne mennä huristavat pitkin pihaa, pitkin peltoja, ojien yli, metsissä, rannoilla ja järvissä. Sisällä ollessaan ne leikkivät kahdestaan kunnes uupuvat ja nukahtavat kylki kyljessä.

Pami on sanonut Maxille pari kertaa tönimisestä ja etuilusta - melko nätisti kuitenkin. Ja Max uskoo helposti. Julkisilla paikoilla toisia koiria tavatessamme Max ei voi käsittää, että joku ei ehkä pidäkään siitä. Se menee tutustumaan reippaasti kaikkiin häntä heiluen, eikä varmasti ala rähistä kenenkään kanssa. Jos joku murahtaa tai irvistelee sille, se on niin aidosti hämmästynyt - sen naama suorastaan huudahtaa: "Etkö sä TYKKÄÄ musta??? MIKSET???"

Nyt odottelen Maxin kotiväkeä hakemaan poikansa kotiin. Kyllä tulee ikävä. Toivottavasti tavataan taas pian!

Vas. Unelma, Viia, Valo, Kiri ja Max

Illalla Viialla oli vielä vepen alkeiskurssi. Hyvin jaksoi pikkutyttö vielä hakea venettä ja pelastaa hukkuvaakin - melko lyhyeltä matkalta, tosin.

Jo aamupäivällä piti laittaa stoppi pallonheitolle ja "koirankoulutukselle", kun Viia oli jo aivan poikki kolmen kouluttajan käsittelyssä ja pientä riidanpoikastakin alkoi olla siitä, kuka saa taluttaa ja ketä ja milloin. Jätimme hauvat kotiin lepäämään ja lähdimme mansikka- ja karkkipäiväostoksille sekä uintireissulle.

Iltapäivällä Viian Max -veli tuotiin meille hoitoon perheen kesälomareissun ajaksi. Jasper 6 v. oli hieman mieli mustana kun tuli koiraa ikävä jo pelkästä ajatuksesta, mutta reippaasti poika kuitenkin lähti kohti Power Parkia. Max kotiutui hyvin, ehkäpä juuri lasten ansiosta: frisbeen heittäjiä ja lenkittäjiä riitti ihan koko ajan. Lisäksi Viia -siskon kanssa kävi leikit hyvin yhteen ja Onni -kisu oli Maxille mielenkiintoinen tuttavuus. Iltalenkin tein neljän koiran ja kolmen lapsen kanssa peltojen ympäri. Kun hauvat telmivät irrallaan traktorinmunien välissä, oli tilaisuus vähän valistaa pienokaisia koiranpidon realiteeteista. Saas nähdä, jäikö siitä mitään mieleen. Eino meni kyllä melko hiljaiseksi, kun kerroin hänelle, että jos hän nyt ottaisi koiran, sitä pitäisi hoitaa joka ikinen päivä vaikka aamulla väsyttää, sataa kaatamalla ja on pimeää, on kova pakkanen tai lomapäivä kun tekisi mieli nukkua pitkään... entäs kun menee yläasteelle, lukioon, yliopistoon, muuttaa pois kotoa, käy tyttöjen kanssa ulkona, menee naimisiin, rakentaa talon, saa lapsia... ja sama koira voi hyvinkin olla hänellä vielä kun hän täyttää 25 vuotta.

Koirat olivat sopuisasti mukana illan saunomisissa ja grillailuissa; ne saivat hyvänyön suukkoja ja halauksia ja onneksi kohtuullisen pitkät yöunet rankan päivän jälkeen.

Sunnuntaiaamuna nukuimmekin pitkään, mutta herätessäni Martta ja Kerttu olivat jo lenkittäneet koirat ja ruokkineet kissan (= Onnin; Mauno katsoi parhaaksi häipyä talosta jo lauantaiaamuna). Kotimatkalle lähtö tuntui olevan kovin tahmeaa, kun olisi tehnyt mieli vain jäädä telmimään koirien kanssa. Eron haikeutta ehkä vähän lievitti se, kun kysyin tulisiko joku heistä mummon kanssa meille hoitamaan eläimiä, jos lähdemme Hannun kanssa matkoille. Neljä innokasta hoitajaa ilmoittautui heti. Saas nähdä, montako mummo huolii mukaansa.

 Käytin Unelman eilen lääkärissä. Mummun ruokahalu on ollut huono jo pitkään. Lisäksi Unelma on ollut vähän väsyneen oloinen, vaikka koko ajan ei olekaan ollut lämmin sää. Siispä mummeli katsastukseen.

Tohtori Kontu antoi laittoi meidät ensin kauhan kanssa pissareissulle. Virtsassa oli hieman proteiinia, mutta ei muuta. Pyllypuolella kaikki terveen näköistä. Hampaat kuluneet mutta ok, ienten väri hyvä. Korvat ja silmät ok. Mistään ei arista. Siispä otettiin sitten verenkuva. Valkosoluarvot olivat hieman alhaiset, mikä viittaa tulehdukseen jossain. Kyseessä voi olla lähes mitä tahansa: vakavaa tai lähes harmitonta.

Unelmalle määrättiin hoidoksi C-vitamiinia, lepoa ja herkkuruokia. Ja kontrolli kuukauden päästä.

Tohtorilta ajoimme torille Hannan kanssa treffeille. Unelma sai tepastella puistossa ihmisten ihasteltavana ja poseerata valokuvissa kilpaa muiden kukkasten kanssa. Ensi viikolla ehkä nähdään joku kuvista Karjalan Heilin sivuilla.

Toisena liikkeenä harjoittelimme jälleen vientiä. Nyt käytössä oli kaksi köydenpätkää: toinen vientiesineenä ja toinen palkkana. Kahlasin Viian kanssa koiran uintisyvyyteen, annoin köydenpätkän suuhun ja veimme yhdessä esineen Helille veneeseen. Palkaksi tuli vaihdossa samanlainen köysi, mikä tuntui olevan Viialle kiva juttu! Muutama kerta tehtiin samalla tavalla, ja viimeisillä kerroilla Viia jo vei ihan itsekin lopuumatkan. Haasteena Viian kanssa on se, että sille mieluisampi esine on aina se, mikä on suussa. Nyt kuitenkin päästiin jo sille tasolle, että sille ei voinut näyttää palkkanarua veneestä, koska se heti pudotti suussaan olevan. Kehitystä siis tapahtuu - ja nopeasti. Onhan se aussie.

Teimme keskilinjan latupohjalle. Maasto oli mukavan vaihtelevaa ja hienoja luonnonpiiloja oli runsaasti: suuria kivenlohkareita, kuoppia, mättäitä, katajapensaita ja vaihtelevaa puustoa. Ehdin taas jo iloita mainiosta tuulesta, mutta niinhän siinä taas kävi, että tuuli tyyntyi heti, kun pääsimme aluetta tallaamaan. Tuuliharjoituksen sijasta teimme siis Viialle harjoituksen, jossa intoa maalimiehen etsintään kasvatettiin avuilla.

Ensimmäinen maalimies  näytäytyi maastossa, käänsin sitten Viian pois ja maalimies jatkoi kiven taakse vasempaan etukulmaan. Viia juoksi suoraan ja kovaa ja leikki vähän aikaa wubballa marin kanssa. Oikealle lähelle etukulmaa laitettiin maalimies joka merkistä taputti käsiä. Taas mentiin ja täysillä. Vasemmalle rinteeseen jälleen haamu. Nyt Viia leikki oikein pitkään Marin kanssa. Vielä oikealle kuusikkoon pakeneva Essi, jolla paras palkka: lussupallo. Harjoitus meni siis hyvin, into ja vauhti kasvavat ja Viialla on tosi kivaa.

Lopuksi Viia pääsi vielä toisen ryhmän koirien Hupin, Valon, Viirun ja Mörkön kanssa sateiseen metsään riekkasemaan.